Mainos

Poliisien työllistämiseen luvassa lisää rahaa

Päättynyt EU-puheenjohtajuuskausi työllisti lähes sata ylimääräistä poliisia, mutta nyt tilanne on toinen. Joka neljäs vastavalmistunut poliisi on työttömänä.

Vastavalmistuneiden poliisien kehnoon työtilanteeseen on luvassa helpotusta. Sisäministeri Kari Rajamäki ja valtiovarainministeri Eero Heinäluoma lupaavat lisää rahaa poliisien työllistämiseen.

- On erittäin tärkeää, että erikoiskoulutuksen saaneista ammattilaisista pidetään huolta, Rajamäki sanoi vierailullaan Pasilan poliisitalossa Helsingissä.

Vuodenvaihteessa päättynyt Suomen EU-puheenjohtajuuskausi työllisti liki sata ylimääräistä poliisia, mutta nyt tilanne on toinen. Tampereen poliisikoulun selvityksen mukaan kahdentoista viime kuukauden aikana valmistuneista poliiseista joka neljäs on työtä vailla. Poliisikoulu keräsi kuluneella viikolla tietoja valmistuneista, jotka opiskelivat kursseilla viime vuoden tammikuusta tämän vuoden tammikuuhun. Yli 400 valmistuneesta 109 on työttömänä.

Kurjimman kohtalon ovat kokeneet viime kuussa valmistuneet poliisit: 67 kurssilaisesta vain kolmasosa on päässyt kiinni leivänsyrjään.

Työllisyyslukuja parantaa jo osaltaan se, että osa poliiseista on hakeutunut työhön muualle kuin omalle alalleen: vastavalmistuneita on esimerkiksi hätäkeskusten ja tullin palkkalistoilla. Muutama on siirtynyt YK-tehtäviin ja puolustusvoimiin.

Luvut eivät myöskään kerro mitään työsuhteen laadusta tai sen kestosta.

Poliiseja tyrkylle siviilikriisinhallintaan

Pasilan poliisitalossa vierailleet ministerit pitivät vastavalmistuneiden poliisien työahdinkoa välivaiheena. Työllisyystilanteen arvioidaan helpottavan viimeistään 2010-2011, jolloin eläköityviä poliiseja on enemmän kuin koulutuksesta valmistuvia.

Suomen poliisijärjestöjen liiton puheenjohtajan Yrjö Suhosen mukaan rahaa tarvittaisiin yli neljä miljoonaa euroa nyt työttöminä olevien vastavalmistuneiden poliisien vakituiseen palkkaamiseen.

Ministeri Rajamäki lupaili lisärahaa kaksi miljoonaa euroa. Rahat tulisivat sisäministeriön nykyisistä varoista ja valtion lisätalousarviosta.

Liikeneviä rahoja ohjattaisiin esimerkiksi paikallispoliisissa työskentelevien kenttämiesten lisäämiseen. Erikseen esille nousi pääkaupunkiseudun tilanne. Väkimäärän kasvaessa näkyvien poliisien tarve kasvaa.

Rajamäen mielestä suomalaisia poliiseja voisi ohjata nykyistä enemmän myös kansainvälisiin siviilikriisinhallintatehtäviin. Määrän voisi nostaa nykyisestä paristakymmenestä jopa 70:een.

- Suomalainen poliisikoulutus on kansainvälisesti erittäin arvostettua, Rajamäki muistuttaa.

Poliisikoulutuksessa oli vuodenvaihteeseen saakka vuosittain 408 aloituspaikkaa. Tänä vuonna aloituspaikkojen määrä supistettiin 360:een.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.