Mainos

Poliisijohtaja: Suomeen ei kohdistu konkreettista uhkaa

Suomen poliisi on valmis auttamaan Norjaa ampumistapauksen selvittelyssä, jos tarvetta on. Näin vakuuttaa Poliisihallituksen poliisijohtaja Robin Lardot.

Hänen mukaansa Suomeen ei kohdistu tällä hetkellä minkäänlaista konkreettista uhkaa.

– On tärkeää, että saamme tietoa koko ajan Norjan suunnalta. Mutta tällä hetkellä mitään konkreettista uhkaa ei kohdistu Suomeen. Olemme käyneet manifestin läpi ja se vaikuttaa yhden henkilön kirjoittelulta, Lardot arvioi MTV3:n Huomenta Suomessa.

Hänen mukaansa äärioikeisto on erityistarkkailussa Suomessa. Lardot korostaa viranomaisten yhteistyötä.

– Aina kun jotain tällaista tapahtuu, on mahdollisuus, että joku lähtee kopioimaan. Siksi viranomaisten on tehtävä tiivistä yhteistyötä. Lisäksi seuraamme tarkasti, miten esimerkiksi verkkokeskustelu lähtee leviämään.

Hänen mukaansa Suomessa toimii muutamia erillisiä äärioikeistolaisia ryhmiä. Lardotin mukaan äärioikeiston toiminta on Suomessa kuitenkin pienimuotoista, ja kyse on muutaman ihmisen paikallisista ryhmistä.

Norjan joukkosurmista epäilty Anders Behring Breivik on kertonut poliisille toimineensa yksin. Pidätetty 32-vuotias Breivik tunnusti eilen illalla olleensa sekä Utöyan ampumisten että Oslon pommi-iskun takana.

Katso Robin Lardotin haastattelu: (Huomenta Suomi 25.7.2011)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.