Mainos

Poliisijohtaja: Suomessa muutamia pieniä äärioikeistoryhmiä

Poliisijohtaja Robin Lardotin mukaan Suomessa toimii muutamia erillisiä äärioikeistolaisia ryhmiä. Poliisi on tehostanut ääriryhmien valvontaa Norjan surmien vuoksi.

Lardotin mukaan äärioikeiston toiminta on Suomessa kuitenkin pienimuotoista, ja kyse on muutaman ihmisen paikallisista ryhmistä.

– Emme tiedä varmuudella, mitkä ovat tämän norjalaisen tekijän motiivit. Hän itse mainitsee äärioikeistolaisuuden, mutta yhtä hyvin voi olla kyse yksittäisen häiriintyneen ihmisen henkirikoksista.

Kummassakin tapauksessa nettivalvonta on poliisin keskeisiä valvontakeinoja.

Poliisi tehosti Kauhajoen koulusurmien jälkeen netin seurantaa ja loi vihjejärjestelmän verkkoon. Sen kautta on tullut runsaasti vihjeitä arveluttavasta aineistosta.

– Vihjeet eivät keskity pelkästään väkivallantekojen estämiseen. Siellä on vihjeitä, jotka liittyvät huumausainekauppaan tai lapsipornoon. Näitä vihjeitä kansalaisilta tulee tuhansia vuosittain. Moni niistä on johtanut tarkastus- tai muihin toimiin.

Jatkotoimiin johtavia vinkkejä on vuosittain satoja. Aiemmin poliisi on kertonut, että se on tehostetulla verkkovalvonnalla estänyt ainakin yhden pitkälle suunnitellun kouluiskun.

(MTV3 –STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.