Mainos

Poliisijohto: Uusi rikosepäily ei vaikuta Nevalan virkaan

Nevala vihjaisi keväällä Apu-lehdessä, että Alpo-Rusia koskeva vakoilututkinta näyttäytyisi toisessa valossa, jos Supo voisi antaa kaikki tietonsa julkisuuteen. Poliisijohdon mukaan kommentit eivät aiheuta virasta pidättämistä.

Suojelupoliisin päällikkö Seppo Nevala ei joudu hyllylle tuoreen kunnianloukkausjutun vuoksi. Poliisiylijohtaja Markku Salmisen mukaan Nevalan Apu-lehdelle antamat kommentit eivät olleet sellaisia, että niiden vuoksi pitäisi ryhtyä virasta pidättämiseen. Tilannetta ei muuta lehtijutun aiheuttama rikosprosessi tai sen kohtalo.

- Jutun sisältö on luettavissa suoraan lehdestä, eikä se vaikuta viranhoitoon mitenkään. Sisäministeriö ei ryhdy mihinkään toimenpiteisiin artikkelin johdosta, sanoo Salminen.

Salminen muistuttaa, ettei tutkinnan aloittaminen välttämättä johda tuomioon tai edes syytteisiin asti.

- Tutkintakynnys on varsin matala, koska päätökset on helpompi tehdä kun asianosaiset on kuultu, sanoo Salminen.

Keskusrikospoliisi epäilee Nevalaa sekä Avun toimittajaa ja päätoimittajaa törkeästä kunnianloukkauksesta. Syynä on viime keväänä julkaistu lehtijuttu, jossa Nevala pui Alpo Rusin vakoilujuttua. Hän vihjaisi, että Rusi-tutkinta näyttäytyisi toisessa valossa, jos Supo voisi antaa kaikki tietonsa julkisuuteen.

Nevala oli virasta pidätettynä Soneran teleurkintajutun vuoksi viime kevääseen asti. Oikeus katsoi hänet lopulta syyttömäksi virkarikokseen.

58-vuotias Nevala kertoo tämän päivän Ilta-Sanomien haastattelussa, ettei hän aio jatkaa virassaan eläkeikään asti. Päällikkö antoi ymmärtää olevansa valmis eroamaan vuoden kuluttua.

- Minua on kysytty kansainvälisiin tehtäviin. Panen vain lippalakin päähäni ja muutan vaikka ulkomaille, kun Suomen puolen vuoden EU-puheenjohtajuus päättyy vuoden lopussa, Nevala sanoo Ilta-Sanomissa.

Nevala ei halunnut kommentoida kunnianloukkaustutkintaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.