Mainos

Poliisikoira voi pian haistaa rahan

Suomi on yksi poliisikoirakoulutuksen edelläkävijämaista. Uusimpina taitoina koirille opetetaan muun muassa rahan tunnistusta.

- Suomi on kokonaisuutena yksi edelläkävijämaista, mutta tässä rahan tunnistuksessa idea saatiin ulkomaita. Nyt katsotaan, onko Suomessa tarvetta rahan tunnistukselle ja seuraamme, minkälaista on kouluttaa koira tällaiseen, kertoo Poliisikoiralaitoksen opettaja Ilkka Hormila.

Poliisikoirasta voisi olla apua, kun etsitään rikollisten piilottamaa rahaa. Koira etsisi rahaa kätköistä samalla tavalla kuin huumeita. Poliisi on kouluttanut rahaa tunnistavia koiria nyt vuoden verran, ja toivoo, että ensimmäiset koirat saataisiin käyttöön mahdollisimman pian. Asiasta kertoi ensimmäisenä Savon Sanomat.

Rahan etsimisen lisäksi koiria on koulutettu tunnistamaan ihmisen ominaishajua ja palonesteitä. Nyt pohditaan myös koiran kouluttamista ympäristömyrkkyjen tunnistamiseen. Tätä koiran taitoa poliisi voisi käyttää mahdollisella ympäristörikospaikalla.

Suomalainen poliisikoiratoiminta täyttää tänä vuonna sata vuotta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.