Mainos

Poliisille oikeus järeisiin aseisiin

Eduskunta on hyväksymässä lakimuutoksen joka mahdollistaa sen että armeijan ohjuksia ja tykkejä voidaan käyttää poliisin apuna terroristien hyökkäysten torjumiseen. Sitä ennen eduskunta kuitenkin tekee eräitä täsmennyksiä hallituksen lakiesitykseen.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta on saanut valmiiksi lausuntonsa hallituksen esityksestä. Koska kysymys on poikkeuksellisten voimakeinojen käyttämisestä, laki on valiokunnan mielestä eräiltä osin kirjoitettava tarkkarajaisemmin kuin hallitus oli tehnyt.

Lakiin halutaan kirjata ehdotettua selvemmin esimerkiksi, mitä sotilaallisilla voimakeinoilla tarkoitetaan ja milloin puolustusvoimien poliisille antama virka-apu voi sisältää niiden käyttämistä. Perustuslakivaliokunnan mielestä tilanteessa pitää olla kysymys muiden hengen tai terveyden suojelemisesta eikä tekoa voida estää tai keskeyttää lievemmillä keinoilla.

Valiokunta haluaa myös korostaa sitä, että päätöksen puolustusvoimien virka-avusta tekee ensisijaisesti valtioneuvosto ja vain jos sitä ei saada riittävän nopeasti koolle puolustusministeriö. Lainmuutoksella varaudutaan esimerkiksi sellaiseen tilanteeseen, että terroristien valtaama lentokone olisi tulossa Suomen ilmatilaan tai siellä suuntaamassa lentoaan vaikkapa ydinvoimalaan tai paikkaan, jossa on koolla valtion ylintä johtoa.

Vasemmistoliiton ja vihreiden edustajat perustuslakivaliokunnassa vierastivat lainmuutosta. Heidän mielestään puolustusvoimille ja poliisille annetaan merkittäviä uusia toimivaltuuksia rauhan aikana.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.