Mainos

Poliisin uusi konesilmä lukee rekisterinumeroita

Poliisi on hankkimassa laitteen, joka lukee rekisterikilpiä automaattisesti.

Uusi lukulaite tunnistaa vastaantulevien tai ohimenevien autojen rekisterinumeroita ja vertaa niitä etsittäviin ajoneuvoihin. Laite toimii sekä poliisiauton liikkuessa että ollessa paikallaan.

Lukulaitteen hälyttäessä poliisi tarkistaa, onko kyseinen etsintäilmoitus ajan tasalla. Vasta tämän jälkeen poliisi päättää mahdollisesti toimenpiteistä.

Ylikomisario Jari Pajunen Liikkuvasta poliisista kertoo, että koneen avulla pyritään etsimään ennen kaikkea varastettuja ajoneuvoja. Myös esimerkiksi katsastamattomat tai muuten käyttökiellossa olevat autot ovat tähtäimessä.

Tällä hetkellä lukulaitteita on koekäytössä viidessä poliisiautossa. Pajusen mukaan lisälaitteita hankitaan mahdollisesti jo ensi vuonna.

- Mitään tarkkoja määriä ei ole vielä päätetty, mutta useita kymmeniä laitteita Suomeen on joka tapauksessa tulossa, Pajunen toteaa. - Tokihan tämä antaa monia mahdollisuuksia tehostaa poliisin toimintaa monella rintamalla.

Lukulaitteen ja siihen kuuluvan ajotietokoneen kustannukset nousevat 5000-7000 euroon.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Salon Seudun Sanomat.

(MTV3)

POLIISIN KONESILMÄ ETSII KÄYTTÖKIELLOSSA OLEVAT AUTOT

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.