Mainos

Poliisit täystyöllistettyjä turvapaikkakriisin vuoksi – liitto huolissaan rahojen riittämisestä

Viime vuosina etenkin valmistuvia poliiseja vaivannut työttömyys on kadonnut ja vaihtunut viimeistään turvapaikkatilanteen vuoksi täystyöllisyydeksi.

Poliisiammattikorkeakoulun viime kuussa julkaiseman, kolmivuotiseen seurantaan perustuvan tilaston mukaan työttömiä poliiseja on enää vain noin parikymmentä.  

– Työllistymättä ovat poliisit, jotka eivät pysty ottamaan työtä vastaan. Äitiysloma on yksi sellainen ja on joitain muitakin syitä,  kertoo poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja Yrjö Suhonen.

Hallitus on suunnannut nopeasti muuttuneessa turvapaikkatilanteessa lisää rahaa muun muassa poliisille, mikä on mahdollistanut työtä vailla olevien poliisien palkkaamisen. Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) vakuutti joulun alla, että määräaikaisina tehtyjä työsuhteita pystytään jatkamaan vielä tämän vuoden puolella.

Suhonen ei vielä riemuitse.

– Täytyy muistaa, että 500 poliisimiestä on työllistetty määräaikaisina ja työtä on niin pitkälle kuin rahaa riittää. Mielenkiinnolla seurataan nyt alkaneen vuoden aikana, kuinka pitkälle näillä rahoilla päästään.

Suhosen mukaan valmistuvat poliisit pitäisi pystyä työllistämään pysyviin virkoihin, kun työtä on nyt tarjolla.

– Muutkin tahot ennustavat, että ensi keväänä tulee taas uusia pakolaisaaltoja tänne ja työtä on enemmän kuin ehtii tekemään. Siitä kertoo sekin, että loppusyksystä haettiin eläköityneitä poliiseja takaisin töihin näissä ulkomaalaisasioissa.

Viime vuoden lopulla Suhosen mukaan myös työharjoittelussa olevia poliisiopiskelijoita siirrettiin lisäresursseiksi Tornioon vastaanottokeskukseen. 

Uudet tehtävät karsineet poliiseja liikennevalvonnasta

Suomeen saapui maahanmuuttoviraston mukaan viime vuoden aikana 32 500 turvapaikanhakijaa, kun aikaisempina vuosina luku on ollut noin 3500. Poliisin tehtäviin kuuluu turvapaikanhakijoiden rekisteröinti. Turvapaikkatilanne tuo Suhosen mukaan poliisin työtä laidasta laitaan.

– Vastaanottokeskuksissa tapahtuvat levottomuudet työllistävät kenttäpartioita, rikokset työllistävät tutkijoita ja maahantulijoiden käsittelyyn liittyvät tehtävät kuuluvat poliisille, Suhonen sanoo.

Suhosen mukaan resurssien suuntaaminen uuteen tehtävään, josta poliiseilla ei ole aikaisempaa kokemusta, heijastuu väistämättä kansalaisten saamiin poliisipalveluihin.

– Jo nyt on nähty, että liikenteen valvonta on ollut se luovuttava osapuoli, josta poliisimiehiä on siirretty Tornioon ja ulkomaalaisvalvontaa koskeviin tehtäviin. Ja rikostutkinta hidastuu eli ajat pitenee siellä.

Poliisi on saanut kiitosta hallitukselta tehokuudestaan turvapaikkakriisin hoidossa. Joulukuun alussa irakilaisveljesten pidätysten yhteydessä sisäministeri Orpo totesi yleisellä tasolla, että kiinniotot ja pidätykset ovat osoitus viranomaisten toimintakyvystä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.