Mainos

Poliisit tuomittiin valeostoista

Huumausaineen valeostoon kehottaneet kaksi poliisia ovat syyllistyneet virkavelvollisuuden rikkomiseen. Kaksi espoolaispoliisia oli vuonna 96 kehottanut tutkintavankina olevaa miestä ottamaan yhteyttä huumeiden myyjään ja tilaamaan tältä huumetta, jotta myyjä saataisiin pidätettyä ja huumeet takavarikoitua.

Huumausaineen valeostoon kehottaneet kaksi poliisia ovat syyllistyneet virkavelvollisuuden rikkomiseen. Heille ei kuitenkaan tuomittu rangaistusta. Korkein oikeus antoi päätöksensä äänin 3-2 keskiviikkona. Kaksi jäsentä olisi hylännyt syytteet. KKO hylkäsi syytteet virka-aseman väärinkäyttämisestä ja yllytyksestä huumerikokseen. Aiemmin Espoon käräjäoikeus oli tuominnut poliisit virka-aseman väärinkäyttämisestä 25 päiväsakkoon. Helsingin hovioikeus oli hylännyt kaikki syytteet.


Kaksi espoolaispoliisia oli vuonna 1996 kehottanut tutkintavankina olevaa miestä ottamaan yhteyttä huumeiden myyjään ja tilaamaan tältä huumetta, jotta myyjä saataisiin pidätettyä ja huumeet takavarikoitua. Myyjältä tilattiin kilo hasista. Kun Cheriksi kutsuttu myyjä saapui paikalle, hänet pidätettiin. Vangittua miestä epäiltiin törkeästä huumerikoksesta ja hän teki yhteistyötä poliisin kanssa vapaaehtoisesti.

Valeostoista ja muista epätavanomaisista tutkintamenetelmistä ei ole laissa säännöksiä, joten KKO arvioi tekoa rikokseen yllyttämistä koskevien säännösten pohjalta. Tällöin sellaiset menetelmät ovat kiellettyjä, joissa henkilöä kehotetaan tekemään rikos, jota hän ei olisi tehnyt ilman poliisin kehotusta. KKO:n mukaan poliisit toimivat virkavelvollisuutensa vastaisesti, kun he kehottivat vangittua miestä tilaamaan hasista.

Aine pois markkinoilta

Poliiseja ei kuitenkaan tuomittu rangaistukseen. KKO piti poliisien turvautumista kiellettyyn menettelyyn anteeksiannettavana, sillä tilanne oli vakava ja vaarana oli, että aine olisi joutunut huumemarkkinoille.

Korkein oikeus toteaa, että poliisit olivat jo aiemmin saaneet muualta vihjeen, jonka mukaan maahan oli tulossa viikonloppuna huumeita vuokratulla autolla. Myyjä oli nähty vuokratussa autossa ja vihjeen mukaan aineet olivat autossa. Myyjä onnistui livahtamaan poliisin seurannasta melko pian seurannan alettua.

Tutkinnanjohtaja piti valeostoa ainoana mahdollisuutena estää aineiden joutuminen markkinoille ja kehotti tutkintavankia soittamaan myyjälle. Myyjä pidätettiin ja hasista saatiin takavarikkoon kymmenen kiloa. Haaviin oli jäänyt itse huumeliigan johtaja.

Kaksi syytettä nurin


Syyte yllytyksestä huumerikokseen kaatui, koska poliisien toiminta esti huumeen myymisen. Virkamies syyllistyy virka-aseman väärinkäyttämiseen, jos hän hankkiakseen itselleen tai toiselle hyötyä tai aiheuttaakseen toiselle haittaa tai vahinkoa käyttää asemaansa väärin käskyvallassaan tai välittömässä valvonnassaan olevaan henkilöön.

KKO:n mielestä puhelut tai niihin kehottaminenkaan eivät täytä tätä tunnusmerkistöä. Tunnusmerkistö täyttyy, jos rikoksesta epäillyltä edellytetään yhteistoimintaa poliisin kanssa siten, että se on ehtona, jotta poliisi esittäisi epäiltyä laskettavaksi vapaaksi. KKO:n mukaan näin ei tapahtunut.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.