Mainos

Poliisiylijohtaja: Vahingonlaukaukset poliisissa hyvin harvinaisia

Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan vahingonlaukaukset poliisissa asetta käsiteltäessä ovat harvinaisia aseidenkäsittelyn määriin suhteutettuna.

- Vahingonlaukauksia tapahtuu pääasiassa kontrolloiduissa olosuhteissa, mutta ne eivät yleensä johda loukkaantumisiin, Paatero sanoo.

Vakavat loukkaantumiset ovat Paateron mukaan äärimmäisen harvinaisia.

- Edellinen kuolemantapaus sattui vuonna 1995. Sen jälkeen on ollut muutamia vakavia tapauksia, Mikko Paatero sanoo.

Poliisiammattikorkeakoulun tilastojen mukaan 2000-luvulla vahingonlaukausten määrät ovat vaihdelleet muutamasta tapauksesta runsaaseen kymmeneen tapaukseen vuodessa.

Turvallisuusmääräyksiä aseiden käsittelystä on viime vuosina tiukennettu.

Paatero esittää tiedotteessaan osanottonsa vahingonlaukauksessa menehtyneen poliisin henkilökuntaan kuuluneen miehen omaisille ja läheisille. Koillismaan poliisilaitoksen henkilökunnalle on tarjottu tukea tapahtuman takia.

(MTV3)

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.