Mainos

Poliittisista valtiosihteereistä kova kiista

Kiista uusien poliittisten valtiosihteerien tarpeellisuudesta on leimahtanut jälleen liekkeihin. Valtiovarainministeri Sauli Niinistö tyrmää hankkeen täysin. Oikeusministeri Johannes Koskinen puolustaa kuitenkin uusien valtiosihteerien tarpeellisuutta.

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö haukkuu Iltalehdessä oikeuskansleri Paavo Nikulan toimikunnan tarjoaman poliittisen valtiosihteeri -mallin lyttyyn. Niinistön mukaan uudet supervirkamiehet sotkisivat vain nykyistä päätöksentekojärjestelmää. Oikeusministeri ihmettelee Niinistön puheita.

- Tietysti voidaan kritikoida tätä mallia, mutta kokonaan ei pitäisi tyrmätä vaan pitäisi arvioida sitä että näissä kiireisimmissä ministeriöissä tällainen lisäresurssi voisi olla tarpeen. Kyse on nimenomaan EU-kiireistä. Valtiosihteeri voisi toimia ministerin varamiehenä esimerkiksi EU:n kokouksissa, oikeusministeri Johannes Koskinen kertoo.

Nikulan toimikunnan esitys valmistuu syyskuussa ja lopputulos on poliittisesti arkaa tavaraa. Niinistön lisäksi toinen valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes on moittinut valtiosihteerijärjestelmää, eivätkä ministeriöiden korkeat virkamiehetkään sille hurraa.

Ja toisin kuin julkisuudessa on esitetty, myös keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki sanoo suhtautuvansa esitykseen kriittisesti. Jäätteenmäki erosi Nikulan toimikunnasta huhtikuussa.

Tämä ei silti tarkoita, etteikö esitys voisi totetua. Niinistö ei hauku esitystä koko kokoomuksen äänellä, sillä puheenjohtaja Ville Itälä tukee puolenkymmenen valtiosihteerin valintaa kiireisimpiin ministeriöihin.

Varaministereille ei sen sijaan lämpene oikein kukaan. -No se on huomattavasti kankeampi järjestely ja vaatisi perustuslain muuttamista, Koskinen kertoo.

Kaksissa aikaisemmissa hallitusneuvotteluissa uudistus on kaatunut viime metreillä muun muassa sen takia, että puoluesihteerit yrittivät kahmia huippupaikkoja itselleen.

(MTV3)

Katso myös Timo Haapalan juttu aiheesta
(Kymmenen uutiset 03.07.2002).

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.