Mainos

Politiikan korjaussarja iloitsee: Kansanedustajille palkankorotus – työttömät töihin ilman palkkaa!

Kansanedustajilla riitti torstaina eduskunnassa riemua. Mikäs oli riemuitessa, kun kansanedustajien palkkiota ollaan jälleen korottamassa!

Kirsikaksi kakun päälle hallitus on päättänyt nostaa myös puoluetukea. 4,5 miljoonaa euroa lisää vaalipuuhasteluihin samaan aikaan, kun kaikilta muilta leikataan.

Korjaussarjalaiset panivat kuitenkin myhäillen merkille, ettei hallitus ole unohtanut työttömiä. Hekin saavat jotain. Saavat nimittäin mennä työkokeiluun ilman palkkaa.

Pressapeli kuumenee kuin hellankoukku. Persujen Herra Timo Soini ei enää lähde ehdokkaaksi, koska ei enää itsekään luota charmiinsa. Soinin tilalle Korjaussarja tarjoaa ehdokkaaksi puhemies Maria Lohelaa (ps.), joka sentään on valtiohierarkian kakkonen ja kotoisin Kyösti Kallion kotikonnuilta Nivalasta. Korjaussarja valitsi saman tien persuille myös seuraavan puheenjohtajan: paikka myönnettiin Jari Lindströmille.

Keskustan Matti Vanhanen puolestaan yrittää tehdä maailmanennätyksen pressanvaalikirissä, vaikka onkin kärsinyt jalkavaivoista. Vanhasen kiihdytys kestää 1,5 vuotta, minkä ansiosta presidentinvaaleihin liittyvä populismi jää jo lähtötelineisiin ja seuraavat kuukaudet toreille puhutaan pelkkää ulkopolitiikkaa.

Vanhasen koikkelehtiminen sapettaa Merja ”Ollin vaimo” Rehniä, joka olisi mielellään nähnyt itsensä Mäntyniemen rouvana.

Rouvan lohdutukseksi voidaan sanoa, että linnassa jatkaa rouva Haukio, jollei miehensä Sauli saa tarpeekseen venäläisten tempuista ja luovuta. Lohdutusta tuonee myös paikka Suomen Pankin seuraavan pääjohtajan Olli Rehnin puolisona.

Kesä tuo tullessaan paitsi kärpäset, myös kepun puoluekokouksen. Korjaussarjan aina niin sinne päin osuvassa veikkauksessa maalaisliiton uudeksi puoluesihteeriksi nousee Olli Riikonen. Kakkospaikalta kisaan kurvannee Sami Kilpeläinen ja mustana hevosena vanhojen kunnon aikojen veteraani Seppo Kääriäinen. Tila ei nyt anna myöten muiden ehdokkaiden mainitsemiselle.

Lopuksi Korjaussarja onnittelee Keski-Pohjanmaan hevosmiestä Mika Lintilää (kesk.). Lintilän 50-vuotisjuhlia vietetään Helsingissä nyt ensimmäistä viikkoa.

Politiikan korjaussarja on yhteiskunnalliseen eloon keskittyvä puolidokumentaarinen nettitelevisio-ohjelma, jonka tuotannosta vastaavat Iltalehden uutispäällikkö Juha Ristamäki ja MTV:n politiikan ja talouden päällikkö Timo Haapala. Muodikkaasti myös katsojat saavat olla mukana, sillä heille kuuluu osa vastuusta kuulemastaan. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.