Mainos

Politiikan korjaussarja: Vihreiden Sumuvuori tukee presidentin turvallisuuspolitiikkaa

Vihreiden kansanedustaja ja puolueen turvallisuuspolitiikan vaikuttaja Johanna Sumuvuori sanoo olevansa turvallisuuspolitiikassa presidentti Sauli Niinistön linjoilla. Hän ei liity siihen laumaan, joka naureskelee Niinistön puheille eurooppalaisesta puolustuksesta.

Sumuvuori saapuu Politiikan korjaussarjan haastatteluun Urkin pubiin kukkahatussa ja kumisaappaissa suoraan eduskunnan lisärakennuksesta, missä on pidetty paneelia EU:n ja Yhdysvaltain vapaakauppasopimuksesta. Mutkikas juttu, eikä ehdokas ole oikein varma, tulisiko sitä kannattaa. Ei kannata, jos sen myötä puututaan esimerkiksi suomalaiseen ympäristölainsäädäntöön.

Sumuvuori palasi eduskuntaan, kun kansanedustaja Anni Sinnemäki valittiin Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi. Kerta oli jo toinen, kun Sumuvuori nousi varasijalta eduskuntaan. Vuonna 2006 hänelle teki tilaa Irina Krohn. Vuoden 2007 vaaleissa Sumuvuori meni läpi omin avuin ja yrittää samaa nyt.

Välivuodet Sumuvuori on ollut muun muassa Oxfordin yliopiston tohtoriohjelmassa, ja parhaillaan hän valmistelee väitöskirjaa Helsingin yliopistoon suomalaisesta rauhanturvaamisesta. Epäilyt, että kiinnostus rauhanturvaamiseen ja sitä kautta sota-asioihin johtuisi eteläpohjalaisesta kansanluonteesta – Sumuvuori on kotoisin Laihialta – hän tyrmää. Puheita tulevaisuudesta Lotta Svärd -järjestössä – jos sellainen perustettaisiin – Sumuvuori pitää toimittajan oudon huumorintajun lopputuotoksena.

Sumuvuori ei kannata myöskään Suomen Nato-jäsenyyttä, vaikka vihreiden poliittinen ikoni Heidi Hautalakin on kääntynyt sotilasliittouman kannalle.

Sen sijaan Sumuvuori puhuu lämpimästi pohjoismaisesta yhteistyöstä ja sanoo kannattavansa presidentti Sauli Niinistön ja EU-komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin ajatuksia eurooppalaisesta puolustuksesta. Monet ovat ajatukselle naureskelleet, Sumuvuori ei tähän kööriin liity.

– Se ei ole uskon, vaan poliittisen tahdon asia, hän sanoo.

– Sitä kannattaa vakavasti miettiä, Sumuvuori lisää ja sanoo pitävänsä Niinistön toimintaa vastuullisena nykyisessä turvallisuuspolitiikan murroksessa.

Korjaussarjan haastattelussa Sumuvuori vannoo Vihreiden pärjäävän myös Helsingin vaalipiirissä taistelussa Paavo Arhinmäen ja Vasemmistoliiton joukkoja vastaan. Sumuvuori torjuu myös epäilyt, että puolueen tavoite 200 000 uudesta työpaikasta vuoteen 2020 mennessä olisi hatusta vedetty.

Nämä ja paljon muuta – kuten Sumuvuoren kuuluisa Anni Sinnemäki -imitaatio – löytyy oheiselta Politiikan korjaussarjan kuvatallenteelta. Koko sarja löytyy MTV:n nettisivuilta. Korjaussarjan toteuttamisesta vastaa MTV:n politiikan ja taloustoimituksen päällikkö Timo Haapala.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.