Mainos

Politiikan tutkija Sipilän puheesta: Tällaista ei ole tapahtunut vuosikymmeniin

Politiikan tutkija Erkka Railo pitää pääministerin puhetta kansalaisille todella poikkeuksellisena.

Pääministeri Juha Sipilä pitää tänään puheen, joka lähetetään illalla Ylellä yhtä aikaa televisiossa ja radiossa kello 21.05–21.20. Railon mukaan vastaavaa ei ole tapahtunut vuosikymmeniin.

– Kyllä tämä on hyvin poikkeuksellinen tapaus Suomen poliittisessa historiassa. Näyttää siltä, että viimeinen tällainen konkreettinen vetoaminen kansalaisiin saattaa olla noottikriisin ajalta vuodelta 1961, jolloin Kekkonen puhui televisiossa ja radiossa ja selitti noottikriisin tapahtumat kansalaisille, Railo sanoo.

Railon mukaan Sipilän puhe kertoo siitä, että pääministeri näkee nykyisen tilanteen hyvin poikkeuksellisena, ja että hän haluaa talousuudistuksille kansalaisilta suoran tuen. Railon arvion mukaan Sipilä uskoo pystyvänsä vakuuttamaan kansalaiset puheellaan talousuudistusten välttämättömyydestä.

– Suomalaiset johtavat poliitikot eivät ole tällä tavalla yleensä kansalaisiin vedonneet. Meillähän on tietysti uudenvuodenpuhe, jossa presidentti puhuu suoraan kansalaisille ajankohtaisista asioista. Mutta tällaista puhetta, joka tulee normaalin agendan ulkopuolelta, ei ole pidetty pitkiin aikoihin. 

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki on kirjoittanut Twitterissä, että Sipilä voisi pitää puheensa kansakunnan tilasta eduskunnassa pääministerin ilmoituksena, jolloin puheesta päästäisiin myös keskustelemaan.  

Railo huomauttaa, että suora puhe kansalaisille ei sulje pois keskustelua eduskunnassa.

– Keskustelu eduskunnassa tulee jatkumaan vielä moneen kertaan, mutta ajattelen, että Sipilä haluaa tarttua tähän tilaisuuteen nyt, kun keskustelu on vielä aluillaan. Tästä viimeisestä kaikkein eniten puhetta herättäneestä uudistuspaketistahan on kulunut vasta muutama päivä. Tähän keskustelun kulkuun voi vielä vaikuttaa ja kaikkein helpointa siihen vaikuttaminen tässä vaiheessa. Sitten, kun keskustelu urautuu tiettyyn asentoon, vaikuttaminen on paljon hankalampaa, Railo toteaa.



Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.