Mainos

Politiikantutkija ehdokkaiden kuvamokista: "Suurvaltajohtajat pitäisi tuntea"

Presidenttiehdokkaat ovat kompastelleet Helsingin Sanomien verkostotestissä, jossa ehdokkaita pyydetään tunnistamaan kuvista merkittäviä kansainvälisiä poliitikkoja ja talouselämän vaikuttajia. Kuvat oli suurennettu A4-kokoon ja ehdokkaat saivat katsella niitä niin pitkään kuin halusivat.

Vihreiden Pekka Haavisto ei tunnistanut Venäjän presidentti Dmitri Medvedeviä. Kiinan pääministeri Wen Jiabao oli tuntematon muun muassa Paavo Väyryselle ja Sauli Niinistölle. Paavo Lipponen veikkasi Nokian pääjohtaja Stephen Elopia Akavan puheenjohtajaksi.

Sari Essayah ja Eva Biaudet eivät tunnistaneet Viron pääministeriä Andrus Ansipia. Timo Soini luuli Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussenia jenkkirepublikaaniksi ja Italian pääministeri Mario Montia "joksikin pankkimieheksi". Paavo Arhinmäelle EU:n presidentti Herman van Rompuy oli tuntematon. Rovio-yhtiön johtaja Peter Vesterbackan kasvot ovat niinikään olleet monelle vieraat.

Politiikan tutkija Rauli Mickelsson Tampereen yliopistosta ihmettelee sitä, etteivät ehdokkaat osaa nimetä tunnettuja kasvoja.

– Kyllä luulisi, että suurvaltojen johtajat tunnistettaisiin. Olen itse nähnyt kuvat ja kyllä ne minusta ihan tunnistettavia olivat. Luulisi, että Venäjän-asiantuntija tunnistaisi Medvedevin, Mickelsson sanoo.

Mickelsson uskoo hankalien kuvakulmien vaikuttaneen siihen, että osalla ehdokkaista on ollut tunnistamisvaikeuksia. Lisäksi esimerkiksi Haaviston mielessä on saattanut pyöriä kuvien katsomisen aikaan monta muutakin asiaa, mikä on haitannut keskittymistä, Mickelsson arvelee.

Mukana tunnistustestissä ovat poliitikkojen lisäksi suunnistaja Minna Kauppi ja laulaja Lauri Tähkä, joiden tunnistaminen on aiheuttanut vaikeuksia monelle. Mickelssonin mukaan tämä on inhimillistä.

– Kulttuurin kenttä on nykyisin niin hajaantunut, ettei jokaista tähteä voi tuntea. Enää ei ole Katri Helenan tai Dannyn kaltaisia suomalaisuuden ikoneja, joiden kasvot olisivat automaattisesti kaikille tutut, Mickelsson sanoo.

Toisella kierroksella loka lentää

Ehdokkaiden kampanjoita Mickelsson pitää varsin siisteinä – kukaan ei ole lähtenyt likaiselle panettelulinjalle.

Ehdokkaan asema gallupeissa vaikuttaa julkisiin ulostuloihin. Esimerkiksi gallup-suosikki Sauli Niinistö on pitänyt kautta linjan suunsa supussa ja varonut ärsyttämästä ketään, kun galluppien hännillä roikkuva Sari Essayah on uskaltanut ottaa rohkeammin kantaa.

Perussuomalaisten Timo Soinin linjaa Mickelsson pitää tuttuun tapaan populistisena – Soini haastaa muut antamalla itsestään kuvan kansan puolella taistelevana yksinäisenä soturina.

Viimeistään vaalien toisella kierroksella loka kuitenkin alkaa lentää, kun vastakkainasettelu tiivistyy, ennustaa Mickelsson.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.