Mainos

Politiikkaa Bottalta: Soininvaara moitti puoluettaan ja haukkui hallituksen - katso video

Vihreiden kansanedustajaksi jälleen näissä vaaleissa pyrkivä Osmo Soininvaara moittii puoluettaan vaaliteemojen valinnasta. Soininvaaran mielestä vihreät otti ydinvoiman vaaliteemakseen liian pian Fukushiman tapahtumien jälkeen.

- Sen nostaminen vaaliteemaksi ei ollut järkevää, ihmisille olisi pitänyt antaa pieni suruaika. Mielestäni oli aivan selvää, ettei ydinvoimalaonnettomuus nosta vihreiden kannatusta, Soininvaara sanoi Timo Haapalan toimittamassa tentissä.

Vihreiden kannatus on kääntynyt lievään laskuun sekä MTV3:n että Helsingin Sanomien tuoreimmissa puoluekannatusmittauksissa. Soininvaara ei usko, että kannatuksen lasku johtuu puolueen päätöksestä pysyä kaksi uutta ydinvoimalalupaa hyväksyneessä hallituksessa.

- Minusta vihreiden ei olisi pitänyt lähteä edellisestäkään hallituksesta vuonna 2002. Politiikassa saa silloin tällöin turpiinsa, mutta mököttämällä ampuu vain omaan polveensa ja auttaa näin vastustajia, Soininvaara vertasi.

Hallitus saa kunnon ryöpyn

Vaikka oma puolue saa Soinivaaralta vain moitteita, ryöpyttää politiikan konkari hallitusta kunnolla. Erityisen vihainen SATA-komitean puheenjohtajana toiminut Soininvaara on siitä, ettei sosiaaliturvajärjestelmää uudistettu aikeista ja pohjatyöstä huolimatta.

- Täytyy sanoa, että olen pettynyt vaalikauteen. Ei ole pystytty tekemään päätöksiä, kaikkia asioita on lykätty. Maa on huonommassa kunnossa kuin neljä vuotta sitten, Soininvaara arvioi.

- Ovatko nämä kepulaiset pääministerit olleet vätyksiä, Haapala kysyi.

- Vanhasella oli paha tapa lykätä asioita ja välttää ristiriitoja. Kiviniemen kausi jäi niin lyhyeksi, että siitä on hankala sanoa mitään.

Persujen kannatuksen takana herraviha

Perussuomalaisten hurja nousu gallupeissa on MTV3:n ja Helsingin Sanomien tuoreimmissa gallupeissa osoittanut taittumisen merkkejä. Soininvaaran mielestä puolueen alamäki alkoi jo hieman aiemmin.

- Mitä kentältä on voinut aistia, niin tämä perussuomalaiset alkaa olla vähän vanha vitsi. Korkein aalto on ohitse, Soininvaara arvioi.

Soininvaara arvelee, että perussuomalaisten edelleenkin vankka kannatus selittyy sillä, että herravihasta on tullut muodikasta.

- Ihmiset haluavat nyt näpäyttää poliitikkoja, mutta unohtavat sen, että tämän protestin kanssa joutuu sitten elämään neljä vuotta. Ehkä kaikki eivät ajattele sitä loppuun asti.

Soininvaara itse on joka tapauksessa tyytyväinen päätökseensä asettua ehdolle.

- Päätös oli vaikea, mutta nyt olen innostunut. Oli hyvä katsoa neljä vuotta tätä touhua ulkoa ja tulla uudella asenteella mukaan, Soininvaara perusteli päätöstään.

Politiikkaa Bottalta -sarja päättyy tähän. Vaalisivuillemme on koottu kaikki viisi jaksoa. Haastateltavina ovat olleet ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.), eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma (sd.), kansanedustaja Pirkko Ruohonen-Lerner (ps.) ja asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok.).

Katso täältä sarjan muita jaksoja

Täältä löytyvät puolestaan koomikko Puotilan hupailut

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.