Mainos

Pomarkussa kadonnut poika löytyi – yöpyi omassa piilopaikassaan

Pomarkussa eilen kadonnut 11-vuotias poika on löytynyt.

Poliisi kertoo, että poika palasi itse kotiinsa aamulla puoli kymmenen jälkeen. Poika oli viettänyt yön omassa piilopaikassaan läheisessä metsässä. Poliisin mukaan poika palasi kotiin hyvässä kunnossa.

Ilta-Sanomien mukaan poika yöpyi noin puolen kilometrin päässä katoamispaikalta olevassa saunamökissä. Mökissä oli täkkejä lämmikkeeksi.

Poika ilmoitettiin kadonneeksi eilen klo 15.30. Hän ehti olla kadoksissa liki 18 tuntia. 

Poliisi kiittää kaikkia etsintöihin osallistuneita. Etsintään osallistuivat poliisin lisäksi Vapepa, puolustuvoimat sekä rajavartiolaitos. Yhteensä etsijöitä oli noin 160.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.