Mainos

Porvoon piispanvaali toiselle kierrokselle

Porvoon hiippakunnan piispa valitaan toisella äänestyskierroksella 4. lokakuuta. Nykyinen piispa Erik Vikström jää eläkkeelle joulukuun alussa.

Porvoon hiippakunnan tuleva piispan valinta siirtyy toiselle äänestyskierrokselle. Piispanvaalissa käytiin tänään ensimmäinen äänestys, jossa oli yhteensä seitsemän ehdokasta.

Toiselle kierrokselle pääsivät rovasti Henrik Perret sekä teologian tohtori Gustav Björkstrand. Perret sai äänestyksessä 117 ääntä, Björkstrandia äänesti 121 henkeä.

Oikeus asettaa ehdokas piispanvaaliin on valitsijayhdistyksellä, jonka muodostaa vähintään kymmenen vaalissa äänivaltaista henkilöä. Porvoon hiippakunnan piispanvaalissa on yhteensä 472 äänioikeutettua, joista puolet on pappeja ja puolet seurakunnittain valittuja maallikkovalitsijoista.

Piispanvaalin toinen kierros käydään 4. lokakuuta. Nykyinen piispa Erik Vikström jää eläkkeelle joulukuun alussa. Hän on toiminut tehtävässä vuodesta 1983 alkaen.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.