Mainos

Porvoon tuomiokirkon palosta pidätyksiä

Poliisi on pidättänyt muutamia henkilöitä epäiltynä osallisuudesta paloon. Poliisi on kuulustellut epäiltyjä jo useampia kertoja.

Poliisi on pidättänyt muutamia ihmisiä, joita epäillään Porvoon tuomiokirkon tuhopoltosta. Pidätetyt ovat nuoria aikuisia, ja he ovat kotoisin Porvoon lähialueelta. Heitä epäillään törkeästä tuhotyöstä.

Ylikomisario Bengt Renlund oli tänään järjestämässään tiedotustilaisuudessa erittäin vaitonainen tutkinnan etenemisestä. Epäiltyjä on kuitenkin jo kuulusteltu useampia kertoja. Poliisi päättää torstaihin mennessä, vaaditaanko pidätettyjä nuoria aikuisia vangittaviksi.

- Heidät on pidätetty todennäköisin syin epäiltynä törkeästä tuhotyöstä. Nyt kuulusteluja jatketaan, Renlund sanoo.

Tutkinnan keskeneräisyyden vuoksi poliisi ei halua kertoa, miten tuomiokirkko on syttynyt palamaan.

- Kattorakenteethan ovat voimakkaasti palaneet, niin siitä voi jotain päätellä, Renlund tyytyy vihjaamaan.

Minkäänlaisista epäillyn tuhotyön motiiveista Renlund ei halua puhua. Poliisi ei myöskään ole kertonut epäiltyjen tarkkaa määrää tai sitä, onko heitä yhä karkuteillä.

Presidentti: Palo yksittäinen teko

Tuomiokirkon tulipalo huomattiin kello kahden aikaan maanantaina aamuyöllä. Tuli ehti tuhota kirkon katon erittäin pahoin.

Poliisi jatkoi teknistä tutkintaansa tänään kirkon pihapuolella. Tekniset tutkijat siirtelivät hiiltyneitä katon osia sivuun ja etsivät todistusaineistoa epäillystä tuhopoltosta.

Presidentti Tarja Halonen kävi iltapäivällä maakuntamatkallaan tuomiokirkolla. Hän keskusteli hetken muun muassa Porvoon hiippakunnan piispan Erik Vikströmin kanssa. Vikström kehui keskustelun jälkeen, miten tärkeä signaali presidentin vierailu oli kovia kokeneelle Porvoolle.

Halonen korosti, että tapahtumista olisi otettava yhteisesti vastuuta. Hän ei vielä luvannut, että valtiovalta avustaisi rahallisesti kirkon korjaustöissä.

- Tässä on kyseessä jonkun tai joidenkin ihmisten yksittäinen teko, Halonen arvioi kirkon palamista varovaisesti.

Hänen mukaansa naapurikuntien tuki ja yhteistyö on nyt Porvoolle tärkeää.

Poliisi on toiveikas palon selviämisestä. Renlundin mukaan silminnäkijähavaintoja on jo nyt tulvinut poliisille.

- Lähes kaikki, jotka ovat jotain nähneet, ovat ilmoittaneet tietonsa meille.

"Takana on yleinen paha olo"

Porvoon vt. kirkkoherra Martin Fagerudd sanoo, ettei häntä kiinnosta, kuka mahdollisesti on sytyttänyt tuomiokirkon.

- Harras toiveeni vain on, että kirkko saadaan kuntoon Porvoon valtiopäivien juhlaan.

Valtiopäivien 200-vuotisjuhlaa vietetään kaupungissa vuonna 2009. Kirkon remontoinnin aikana häät voidaan järjestää läheisessä pikkukappelissa. Myös hautajaiset voidaan järjestää toisaalla.

- Teon motiivi minua kuitenkin kiinnostaa, Fagerudd myöntää.

Hän uskoo, että taustalla olisi yleistä pahaa oloa.

- En ole mikään lääkäri, mutta jotain peruspahoinvointia tässä on mukana. En usko, että tekoa oli suunnattu kirkkoa tai henkilökohtaisesti ketään vastaan.

Porvoon poliisi kaipaa yhä havaintoja tulipalosta. Tiedot voi soittaa poliisin numeroon 019-5486463.

Suunnitelmat uusiksi

Porvoon piispa Erik Vikström kuvaili eilen paloa valtavaksi katastrofiksi, mutta katsoi, että kirkko olisi kuitenkin korjattavissa. Porvoon kaupunginjohtajan Per-Håkan Slotten mukaan tuomiokirkko ei ole pelkästään seurakunnan vaan koko kaupungin symboli.

- Jokainen joka käy Porvoossa, käy myös kirkossa. Tuomiokirkko on luultavasti Porvoon suosituin turistinähtävyys, Slotte kertoo.

Porvoon tuomiokirkon raskaat palovauriot sekoittavat seurakuntien lähitulevaisuuden suunnitelmat. Tuomiokirkko oli esimerkiksi varattu yli 200 vihkiseremoniaan.

- Juhannuksesta piti alkaa tiivis jakso. Monet vihkiparit olivat varanneet kirkon vuoden etukäteen, Porvoon seurakuntayhtymän kiinteistöpäällikkö Boris Björkendahl kertoo.

Kirkossa valmistauduttiin myös moniin muihin kevään ja kesän traditioihin. Muun muassa koululaisten kevätkirkot, Avanti-musiikkitapahtuma ja Porvoon musiikkipäivät joudutaan nyt miettimään uusiksi. Kirkossa käy noin 200 000 turistia vuodessa.

Porvoon tuomiokirkossa toimivat Porvoon suomalainen seurakunta, Borgå svenska domkyrkoförsamling ja Porvoon hiippakunnan tuomiokapituli.

Korvaavina kirkkoina voi osaltaan palvella tuomiokirkon vieressä oleva, 1750-luvulla rakennettu noin 200 hengen kirkko. Gammelbackassa on niin ikään noin 200 henkeä vetävä seurakuntakeskus. Kolmas vaihtoehto on Karijärven kurssikeskus.

Porvoon suomalaisen seurakunnan vs. kirkkoherra Veikko Klemola toteaa, että seurakuntien työntekijät istuutuvat pohtimaan asiaa, kunhan vahinkojen suuruus selviää.

- Kaikki on nyt hahmotettava uudelleen. Pohdimme asiaa työntekijöiden kanssa, kun alkutilanne on ohi, Klemola arvioi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.