Mainos

Porvoossa yersinia-tartuntoja, raakamaitoa epäillään

Porvoon seudulla on tavattu useita yersinia- ja kampylobakteeritapauksia, joiden syyksi epäillään raakamaitoa.

Porvoon terveysviranomaisten mukaan yersinia on aiheuttanut suolistotulehduksen seitsemälle. Kolmella heistä on lisäksi kampylobakteeritartunta. 

Tartuntojen epäillään olevan peräisin Uljaan Tilamaidon pakkaamasta raakamaidosta, jota on nautittu kuumentamatta. Yhtiö on vetänyt selvitysten takia raakamaidon myynnistä ja keskeyttänyt sen toimitukset. 

Maitoa on myyty Itä-Uudellamaalla ja pääkaupunkiseudulla. 

Viranomaiset neuvovat palauttamaan Uljaan tilamaidon kauppaan tai kuumentamaan sen ennen nauttimista pakkauksessa olevien ohjeiden mukaisesti. 

Yersinia-tartunnan yleisimmät oireet ovat kuume, ripuli ja vatsakipu, joka muistuttaa umpilisäkkeen tulehdusta. Tartuntaan voi liittyä myös niveloireita sekä ihottumaa ja näiden oireiden yhdistelmiä.

Oireet paranevat useimmiten ilman lääkehoitoa.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.