Mainos

Posti teki miljoonatuloksen - samalla lähtöpassit 1 300 henkilölle

Suomen valtion kokonaan omistaman postiyhtiön Itellan liiketoiminta kääntyi voitolliseksi vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Voittojen taustalla on rankka henkilöstön vähentämisoperaatio.

Itellan tulos ennen veroja oli tammi-kesäkuussa plussalla 13,6 miljoonaa euroa. Vielä vertailuajankohtana postiyhtiö takoi tappiota lähes yhdeksän miljoonaa euroa.

Tappioputken katkaiseminen tarkoittikin rajuja henkilöstövähennyksiä. Vuodessa Itellan palveluksesta lähtöpassin sai yli 1 300 henkilöä.

Itellan toimitusjohtajan Jukka Alhon viesti henkilöstövähennysten suhteen on selvä.

– Suoritetut voimakkaat tehostustoimenpiteet ovat olleet tässä suhteessa aivan välttämättömiä, Alho sanoo pörssitiedotteessa.

Itella on ollut pitkään yksi suurimmista työllistäjistä Suomessa. Nyt yhtiön palveluksessa on noin 27 500 henkilöä.

Kokonaisuudessaan Itellan liiketoiminta oli vahvaa osoitteettomassa jakelussa ja pakettien toimituksissa. Sen sijaan sanoma- ja aikakauslehtien jakaminen väheni reippaasti, mikä heikensi yhtiön tulosta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.