Mainos

Postilaisia marssi ulos - tuhansien pakettien kulku myöhästyy

Postin logistiikkakeskuksen työntekijöiden ulosmarssi Vantaalla viivästyttää tuhansien pakettien kulkua. Paketit saapuvat vastaanottajille ainakin vuorokauden myöhässä.

Itellan palvelutuotannon operatiivisen johtajan Jarmo Välimaan mukaan noin sata työntekijää marssi ulos kesken työpäivän Vantaan logistiikkakeskuksesta. Mielenilmaus liittyy uuteen postilakiin, joka hyväksyttiin aamupäivällä eduskunnassa. EU-direktiivin edellyttämä lainmuutos avaa kilpailua postialalla.

Myös Posti- ja logistiikka-alan unioni (PAU) on pettynyt uuden postilain läpimenoon.

PAU vetosi voimakkaasti kansanedustajiin, että laki hylättäisiin. Puheenjohtaja Esa Vilkuna pitää lakia raakileena, joka heikentää palvelutasoa ja jossa ei kerrota kilpailun ehdoista. Posti- ja logistiikka-alan unioni haluaa, että lakia muutetaan jatkossa.

- Tokihan me nyt nähdään, että laki on tuossa eikä muutu muulla keinolla kuin normaalissa lainvalmistelujärjestyksessä. Silloin väistämättä puhutaan seuraavasta eduskuntakaudesta ja siihen me panostetaan, Vilkuna toteaa

Puheenjohtaja Vilkunan mukaan työntekijät ovat hyvin vihaisia ja ulosmarsseja on vireillä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.