Mainos

Postilakot yritetään estää - kiistan osapuolet valtakunnansovittelijan toimistossa

Huomenna käynnistyvä paikallisten postilakkojen sarja yritetään estää vielä neuvottelupöydässä. Kiistaa postilaisten työehtosopimuksesta sovitellaan parhaillaan valtakunnansovittelija Esa Lonkan johdolla.

Osapuolet ovat neuvotelleet eilen ja tänään keskenään kiistakohdista ja edistymistä on tapahtunut jonkin verran. Posti- ja logistiikka-alan unionin puheenjohtajan Esa Vilkunan mukaan sopimus ei ole vielä lähelläkään valmis.

- Yhteisiä näkemyksiä on, mutta kohtuullisen paljon on vielä sovittelijan varassa.

Työnantajien väliaika-arvion mukaan pöydältä on saatu siivottua jo monia asioita, mutta auki olevia kohtia on myös paljon, muun muassa palkankorotukset.

- Yhden - kahden käden sormin laskettava joukko asioita on ja sen lisäksi palkka-asioita, arvioi Tieto- ja tekniikka-alojen työnantajaliiton toimitusjohtaja Harri Hietala.

Osapuolet toivovat sovintoehdotusta vielä tänään, mutta ovat valmistautuneet jatkamaan neuvotteluja myös huomenna. Ensimmäiset pistelakot alkavat Jyväskylässä ja Seinäjoella huomenna kello 22. Tiistaina ovat vuorossa Rovaniemi ja Tampere.

Lakot ja ylityökielto ovat hidastaneet postin kulkua monilla paikkakunnilla. Viime viikolla etenkin Turun ja sen lähiympäristön palvelut pysähtyivät lähes kokonaan.

PAU:n puheenjohtaja Vilkuna kiitteli vielä tänään hallituksen perjantaista ilmoitusta, että se on valmis muuttamaan eduskuntakäsittelyssä olevaa esitystä uudesta postilaista.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.