Mainos

Postin toimipaikkoja lakossa tänään

Postialan työehtokiistan sovittelu jatkuu aamupäivällä valtakunnansovittelijan toimistolla.

Postinjakelu on tänään lakossa eri puolilla maata. Lakko aiheuttaa vähintään 2-3 arkipäivän viiveen postinkulkuun, koska osa postista päästään käsittelemään ja jakamaan vasta ensi viikon puolella.  

Posti- ja Logistiikka-alan Unioni PAU:n vuorokauden kestävä lakko koskee muun muassa Hämeenlinnaa, Pirkanmaata, Etelä-Pohjanmaata, Vaasaa, Kokkolaa ja Joensuuta.  

Valtakunnallinen lakko alkaa 9. joulukuuta, jos ratkaisua ei saada aikaan sitä ennen.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.