Mainos

Postin työntekijöiden "oudon olon" syyksi epäillään kahvia

Savonlinnan postin työntekijöiden erinäisten oireiden syyksi epäillään kahvia, tiedottaa poliisi.

Savonlinnan poliisi sai eilen keskiviikkona ilmoituksen, että Savonlinnan postin työntekijöitä oli joutunut sairaalaan erinäisten oireiden takia.

Asiaa tutkittaessa ilmeni, että viisi postin työntekijää oli aiemmin aamupäivällä nauttinut tauon aikaan kahvia, jonka jälkeen heille oli tullut muun muassa pahoinvointia, huimausta ja tasapainohäiriöitä.

Alustavien puhuttelujen perusteella on ilmeistä, että oireet liittyvät nautittuun kahviin. Poliisi selvittää onko kahviin joutunut jonkun toimesta siihen kuulumatonta ainetta.

Poliisi on ottanut paikalta näytteitä, jotka toimitetaan rikoslaboratorioon tutkittavaksi.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.