Mainos

Potkut saanut Solidium-pomo puolustautuu - vetoaa tarkastajan raporttiin

Solidiumin hallituksen puheenjohtajan paikalta erotettu Pekka Ala-Pietilä kertoo MTV Uutisille saaneensa tiedon yllättäen puhelimitse eilen aamulla. 

Ala-Pietilä ei halua lähteä arvostelemaan omistajaohjauksesta vastaavan ministerin Sirpa Paateron (sd.) ratkaisua.

– Ministerillä on oikeus tehdä tämä päätös ja kunnioitan sitä tietenkin.  

Ala-Pietilä sanoo Solidiumin onnistuneen sijoitustoiminnassa. Hän viittaa selvityksiin, joiden mukaan yhtiö on pystynyt omilla toimillaan nostamaan tuoton 17,2 prosenttiin, kun omistuksia passiivisesti makuuttamalla tuotto olisi ollut 16,5 prosenttia.

Ala-Pietilä nostaa esille myös Valtiontalouden tarkastusviraston tekemän tarkastuskertomuksen, jonka mukaan Solidium on noudattanut valtioneuvoston antamia yksityiskohtaisia toimintaohjeita.

Raportissa todetaan, että Solidium noudattaa ohjeita, mutta ei toimi poliittisten toiveiden viestinviejänä, vaan antaa omat perustellut näkemyksensä salkkuyhtiöille.

Tarkastaja myös viittaa luottamussuhteeseen Solidiumin ja sen omistamien pörssiyhtiöiden välillä. 

– Tarkastuksen perusteella onnistunut luottamuspääoman ylläpitäminen ja kasvattaminen salkkuyhtiöiden ja Solidiumin välillä on ollut ja on vastaisuudessa Solidiumin oman tuloksellisen toiminnan ja sen edellytysten kannalta oleellista ja tärkeää, VTV muotoilee.

Vastikään valmistunut tarkastuskertomus julkaistaan kokonaisuudessaan lähiaikoina. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.