Mainos

Pouta: Rajuja sateita ja myrskyä

Tänään on luvassa varsin kostea kevätpäivä.

Tulossa on rankkaa sadetta ja jopa myrskypuuskia koko maahan, pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Myrsky iskee pahiten Pohjanlahdelle.

– Pahimmat myrskypuuskat nähdään Kokkola-Turku-välisellä rannikkoalueella, sanoo MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta.

Poudan mukaan tuulituhoja voi tulla paikoin koko Etelä-Suomessa.

– Etelässä iltapäivällä voi pilvien lomasta pilkahtaa aurinkokin. Huomenna sataa lähinnä pohjoisessa ja idässä. Aurinkoisinta on huomenna lounaassa.

Päivälämpötilat liikkuvat yleisesti kahdeksan ja kymmenen asteen välillä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.