Mainos

Poutainen kesäpäivä hellii lähes koko maata

Tänään nautitaan pääosin poutaisesta säästä koko Suomessa. Pohjoisessa tulee kuitenkin paikoin sadekuuroja.

– Iltapäivällä sadekuuroja tulee pohjoisessa. Lämpötilat ovat 15 asteen vaiheilla. Pilvipeite hieman lisääntyy päivän aikana maan keskiosassa, mutta taivas selkenee illaksi uudelleen, kertoo MTV3:n meteorologi Aleksi Jokela.

Etelässä on poutaisempaa. Aurinko paistaa laajalti maan länsi- ja eteläosassa. Lämpötilat kohoavat ylimmillään 20 asteen tienoille. Etelärannikkoa viilentää päivällä mereltä puhaltava tuuli.

– Esimerkiksi Helsingissä lämpötilojen kohoaminen pysähtyy ja hieman notkahtaa iltapäivällä tuulen takia, Jokela kuvailee.

Huomenna Suomen etelä- ja keskiosaan saapuu lännestä sadealue.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.