Mainos

Presidentinvaalien porvariyhteistyö tiivistyy

”Kokoomuksen ja keskustan puoluesihteerien välillä käytävät keskustelut ovat vakavia”, kertoo kokoomuksen puoluesihteeri Harri Jaskari lehtihaastattelussa.

Kokoomuksen ruiskukka

Porvariyhteistyö presidentinvaalien yhteydessä on selkeästi tiivistymässä. Yhä ilmeisemmin näyttää siltä, että keskusta ja kokoomus ovat asettumassa vaalin toisella kierroksella saman ehdokkaan taakse, jollei ensimmäisellä kierroksella tule ratkaisua.

Kokoomuksen puoluesihteeri Harri Jaskari sanoo Kaleva-lehden haastattelussa, että kokoomuksen ja keskustan puoluesihteerien välillä käytävät keskustelut ovat vakavia. Tavoitteena on saada maahan porvarillinen presidentti.

Keskustan puoluesihteeri Eero Lankia on samaa mieltä keskustelujen tasosta. Hän sanoo, että keskusteluja on käyty tositarkoituksella.

Kalevan tämänpäiväisessä jutussa mainitaan, että porvaripuolueiden on määrä lähiaikoina julkistaa yhteinen sitoumus yhteistyöstä. Lankian mukaan mistään papereiden kirjoittamisesta ei ole ollut puhe. Kyse on hänen mukaansa vain luottamusta lisäävistä toimista ja yhteisestä toimintapäämäärästä.

Keskusta

Lankia muistuttaa ehdottaneensa jo marraskuussa, että erityisesti keskusta ja kokoomus voisivat presidentinvaaliasiassa toimia yhteistyössä. Jos toisella kierroksella olisi vain yksi porvarillinen ehdokas, puolueet asettuisivat tämän ehdokkaan taakse. Lankian mukaan tässäkin tilanteessa pitää tietysti kunnioittaa suoran vaalin luonnetta, jossa "kansalainen on kuningas".

Keskustelut kahdenvälisiä

Jaskari arvelee, että porvariyhteistyön onnistuminen vaikuttaisi myös seuraaviin hallitusneuvotteluihin. Kokoomuksen presidenttiehdokas on Jaskarin mukaan selvillä jo kevään aikana. Hän ei kuitenkaan suostu vahvistamaan, onko Euroopan investointipankin varapääjohtaja Sauli Niinistö lähdössä presidenttikilpaan.

Puoluesihteerien keskusteluja on ainakin toistaiseksi käyty kahdenvälisinä. Lankian mukaan nyt seurataan mielenkiinnolla, miten ehdokasasetteluvaiheessa puolueet menettelevät eli löytävätkö kaikki oman ehdokkaan.

- Minusta on reilua, että jokainen voi vapaasti harkita, asettaako ehdokasta vai eikö aseta. Nyt on kysymys siitä, millä tavalla tämä asia nähdään vaalin ratkaisevassa vaiheessa, hän muotoilee.

Eduskuntapuolueista porvariyhteistyöhön voisivat tulla mukaan ainakin RKP ja kristillisdemokraatit. Vihreiden ja perussuomalaisten varaan keskusta ja kokoomus eivät varmasti voi laskea mitään. Kumpikin puolue asettanee oman ehdokkaan ja antanee kannattajilleen vapaat kädet vaalin toisella kierroksella, jos oma ehdokas ei ole enää mukana.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.