Mainos

Presidentti Martti Ahtisaaren tutkimusryhmä Irakiin

Martti Ahtisaaren tutkimusryhmä on matkustanut Irakiin. Ryhmän on määrä tutkia YK:n Bagdadin-päämajaan elokuussa tehtyä pommi-iskua.

Martti Ahtisaari sai taas kansainvälisen huipputehtävän

Presidentti Ahtisaaren avustajat ja YK-lähteet vahvistivat Helsingin Sanomille, että Ahtisaaren tutkimusryhmä saapui eilen Bagdadiin.

YK:n pääsihteeri Kofi Annan nimitti Ahtisaaren syyskuun lopussa johtamaan riippumatonta tutkimusryhmää. Ryhmän tehtävänä on tutkia YK:n Bagdadin-päämajaan elokuussa tehtyä pommi-iskua. Pommi-iskussa kuoli 22 ihmistä.

Annan mainitsi viime torstaina ohimennen, että Ahtisaaren ryhmä matkustaa Bagdadiin viikonlopun aikana. Aiemmin ryhmän matkustamista Irakiin pidettiin epävarmana muun muassa turvallisuustilanteen vuoksi. Nytkään ryhmän matkareittiä tai Bagdadissa oleskelun kestoa ei turvallisuussyistä kerrota julkisuuteen.

Aamun Helsingin Sanomien mukaan Annanin tiedottaja Stefane Dujarric on sittemmin vahvistanut tutkimusryhmän saapuneen Bagdadiin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.