Mainos

Presidentti Niinistö: Talvivaarasta otettava opiksi

Presidentti Sauli Niinistön mukaan Talvivaaran kaivoksen tapahtumista on otettava tarkkaan opiksi.

Niinistö uskoo, että sekä yrityksessä että paikallisten viranomaisten keskuudessa on ollut paljon vilpitöntä tahtoa saada kaivostoimintaa käyntiin, mutta toiminnassa vaadittavaa tietoa on ollut riittämättömästi.

Niinistö muistuttaa, että Suomessa on ollut suuria odotuksia kaivosalan suhteen.

- Näin tämä ei voi jatkua. Toimintavarmuus täytyy nostaa aivan eri sfääreihin, Niinistö sanoi Saksan-vierailunsa yhteydessä Münchenissä.

Presidentti Niinistöllä on itselläänkin pieni osuus Talvivaaran osakkeita.

- Olen saanut takkiini jo sen verran, että vaikea kuvitella että enempää tulisi, Niinistö sanoi.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.