Mainos

Presidentti Niinistö: Tämän päivän velka on huomisen vero

Presidentti Sauli Niinistö rohkaisee hallitusta toteuttamaan rakenteellisia uudistuksia, vaikka niiden myönteisistä seurauksista pääsisivätkin nauttimaan ehkä vasta tulevat hallitukset. Niinistön mielestä pelkkä eläkeuudistus ei riitä, vaan talouden vakauttamiseen tarvitaan laajempi paketti.

Presidentti Sauli Niinistö muistutti Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun tilaisuudessa, että tämän päivän velka on huomista veroa.

EU:n ja vähän Suomenkin toimintaa presidentti kuvasi vertaamalla EU:n mahtipontisia kilpailukykyjulistuksia Väinö Linnan suota pelloksi raivanneeseen romaanihahmoon.

- Jos se Jussi olisikin toiminut niin, että hän olisi mennyt kylän raitille julistamaan: nyt olen tehnyt hyvän päätöksen. Se suo kuokitaan - pojan toimesta. Tällaista ilmiötä, jota valtiollisella tasolla oikeastaan leimaavat helposti sanat seuraava hallitus. Se on yllättävän suosittu ilmaisu.


Yleensä presidentti ei neuvo hallitusta talousasioissa, mutta nyt Niinistö rohkaisi hallitusta toteuttamaan rakenteellisia uudistuksia.

- Joo, se vaatii kyllä aikalailla rohkeutta, koska niinkuin totesin ne myönteiset vaikutukset tulevat aika lailla viiveellä yleensä. Toisin sanoen hallitus ei aina pääse nauttimaan hyvän työnsä tuloksista.

Riittääkö pelkkä eläkeuudistus vai tarvitaanko isompi paketti?

- Minusta olisi hyvä jos kaikki ne suuret kysymykset liittyen kuntiin, sosiaali- ja terveyspuoleen, jos kaikki nuo saataisiin ratkaistua.

Osa jo päätetyistäkin uudistuksista on edennyt nihkeästi. Hallitus arvioi uudistusten tilannetta ensi viikon budjettiriihessä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.