Mainos

Presidentti vieroksuu liittymistä Natoon

Presidentti Halonen ei toistaiseksi näe syytä Suomen liittymiselle sotilasliitto Natoon. Halosen mukaan maan ulkopoliittinen johto tekee asiasta tarkemman tilannearvion tammikuun lopussa.

Tasavallan presidentti Tarja Halonen vieraili tänään Lohjalla, ja olisi halunnut puhua nanotekniikasta. Presidentin viranhoitoon kuuluva Nato-kysymys kiinnosti kuitenkin toimittajia enemmän. Halonen paljasti vierastavansa NATO-jäsenyyttä, ainakin toistaiseksi.

- Sen verran sanoisin omalta osaltani, että sellaisia radikaalisia muutoksia ei ole tapahtunut, jotka horjuttaisivat meidän perusasetelmaamme. Mutta niitä asioita, jotka vielä ovat mielenkiintoisia saada tietää ja jotka varmasti vaikuttavat tähän, on se, miten EU:n hallitusten välinen konferenssi kehittyy.

Suomen kanta alkaa tarkentua jo ensi vuoden alussa.

- Meillä on ensimmäinen varsinainen isompi yhteenvetokous tammikuun lopulla ensi vuonna. Ja minä uskon omalta osaltani,että siinä vaiheessa suuntaviivoja voidaan katsoa vähän tarkemmin, Halonen sanoi.

Vastaus lähti myös puhemies Paavo Lipposelle, joka viime viikolla kyseli, että mitä vikaa Natossa on.

- Minun mielestäni tämän urvallisuuspoliittiseen selontekoon liittyvän kysymyksenasettelun pitää olla "mitä hyötyä Natosta on."

Halonen kertoi myös allekirjoittamastaan vastauksesta Simon Wiesentahl -keskukselle, joka vaatii Suomelta selvitystä Saksaan sodan aikana lähetetyistä juutalaisista.

- Totuus koskee mutta vaikeneminen tappaa. Toisin sanoen vastaan keskukselle, että me olemme avoin, demokraattinen valtio. Saatuamme tämän kirjeen olemme nyt varautuneet siihen, että asiapyritään selvittämään mahdollisimma hyvin, Halonen linjasi.

SDP:n puolusihteerin Eero Heinäluoman esittämää ajatusta toisesta presidenttikaudesta Halonen itse piti vielä ennenaikaisena.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 20.11.2003)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.