Mainos

Matti Vanhasen kolumni perheenyhdistämisistä: Perhe on kidutuksen uhrille osa terapiaa

Hallitus ja Suomi ovat saamassa toivottavasti hengähdystauon turvapaikanhakijoiden määrään liittyen. Viime vuoden suuri määrä johti hallituksen puolelta määrätietoisiin toimiin, joilla tulijoiden vastaanottoon saatiin järjestystä, ryhdyttiin karsimaan niin sanottuja vetovoimatekijöitä ja erityisesti ryhdyttiin vaikuttamaan EU:n kautta kriisin juurisyihin ja on myös tehty hyvää yhteistyötä Venäjän kanssa. Jos kaikki menee nyt suunnitellulla tavalla, keväästä ei tule viime syksyn kaltaista.

Osa välttämättömistä toimista on liittynyt niin sanottujen vetovoimatekijöiden karsintaan. Suomesta halutaan välittää kuva mahdollisille hakijoille, että vastaanotto ja niin sanotut edut ovat samanlaiset kuin keskimäärin muissa maissa. Nämä hallituksen päätökset ovat olleet perusteltavissa, sillä tilanteen hallintaan saaminen on nyt kaikkien etu.

Tilanteen mahdollinen rauhoittuminen antaa myös edellytyksiä arvioida ovatko kaikki niin sanotut vetovoimatekijöihin liittyvät päätökset tarpeellisia. Vetoankin, että hallitus harkitsisi perheen yhdistämiseen liittyvän säännöstön yksityiskohtia vielä kerran.

Ihmisellä, joka on joutunut väkivallan, kidutuksen tai painostuksen kohteeksi, toipuminen ja paluu normaalielämään ei ole helppoa. Tässä kotoutumisessa ja terapiassa ylimääräinen rasite läheisten kohtalon epäselvyydestä ei edistä toipumista. Myöskään ihmisen toimintakyky tuossa tilanteessa ryhtyä vieraassa kulttuurissa heikolla kielitaidolla järjestelemään hallinnollisia lupia ei ole paras mahdollinen.

Perhe on yhteiskunnan ydinyksikkö. Oikeus siihen on kirjattu laajasti eri sopimuksissa. Perhe antaa ihmisille turvan. Siksi perhe-elämän suojasta on säädetty Suomen perustuslain 19 §:ssä, YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen 17 artiklassa, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa, lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 9 ja 10 artikloissa sekä EU:n perheenyhdistämisdirektiivissä. Valtioilla on velvollisuus aktiivisesti edistää sitä, että ihminen saa elää perheenjäsentensä kanssa.

En esitä, että hallitus peruisi kaikki ne muutokset, joita se on suunnitellut perheen yhdistämistä koskeviin sääntöihin. Helpotusta olisi haettava niille ihmisille, joiden inhimillinen tilanne on sellainen, että heidän on aidosti saatava yhteiskunnalta apua perheenjäsentensä saamiseksi lähelleen. Perheen läsnäolo ja tieto heidän turvastaan ovat myös oman toipumisen kannalta parasta terapiaa.

Hallitus on ollut oikeassa, kun se kritiikistä huolimatta on myös arvioinut niin sanottuja vetovoimatekijöitä. Tarvetta tähän todistaa se, että niin monet syksyllä saapuneet ovat peruuttaneet hakemuksensa kokonaan. Osa liikkeellä olleista ei selvästikään ole tarvinnut turvapaikkaa.

Nyt kun hallitus on kyennyt saamaan järjestystä, on sen kyettävä myös organisoimaan Suomeen tulleiden kotoutus pitkäjänteisesti. Kyse on vuosien työstä, jossa tarvitaan erityisesti paikallisten viranomaisten, kansalaisyhteiskunnan ja lähimmäisten keskinäistä yhteistyötä.

Pariisin ja Brysselin järkyttävät terroriteot edellyttävät nyt laajaa yhteistyötä terrorismin edellytysten kaventamiseksi. Tiedustelulainsäädännön uudistaminen on valmisteilla ja EU-maiden on muita maita unohtamatta lisättävä tietojenvaihtoa epäillyistä. Tässäkin tarvitaan Venäjä-yhteistyötä.

Samaan aikaan on vahvistettava maahanmuuttajien kotoutusta ja on odotettava, että myös maahanmuuttajien omat yhteisöt liittyvät turvallisuutta parantavan yhteistyöhön. Terrorismia valmistelevien solujen muodostuminen on estettävä ja kiihotukseen on tartuttava heti ensimetreistä alkaen. Suomea uutena kotimaanaan pitäville uussuomalaisilla on itsellään parhaat edellytykset puuttua kiihotustoimintaan ja kertoa siitä eteenpäin.

Kotoutuksen onnistuminen ja maahanmuuttajien integroiminen yheiskuntaamme on sekä meidän kaikkien etu että sen edistäminen velvollisuutemme.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.