Mainos

PTT: Ruokamenoihin tulossa roima korotus

Elintarvikkeiden hinnat nousevat tänä vuonna yli kuusi prosenttia, ennustaa Pellervon taloustutkimus. Ruuan hintaa nostavat veronkorotukset sekä raaka-aineiden ja energian kallistuminen.

Hintojen nousu on kevään hintapiikin jälkeen tasaantunut. Ensi vuonna elintarvikkeet kallistuvat PTT:n mukaan yleisen inflaatiokehityksen tahdissa eli vajaat kaksi prosenttia.

Ruuan hinnan nousu on hidastunut, koska raaka-aineiden ja energian hintojen nousu on pysähtynyt.

Eniten tänä vuonna ovat kallistuneet alkoholittomat juomat, sokerit ja makeiset. Alkoholittomien juomien hintojen nousu johtuu virvoitusjuomaveron korotuksesta ja kahvin hinnan noususta. Sokerien ja makeisten hinnannousu johtuu pääosin makeisverosta.

Elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien hinnat nousivat Tilastokeskuksen mukaan koko viime vuonna keskimäärin 2,6 prosenttia.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.