Mainos

Puhelimilla, päiväkotileikeillä ja pilkkimisellä on pakkasrajansa, mutta tällä ei

Ulkomailla pakkanen pysäyttää usein koko yhteiskunnan, mutta Suomessa sinnitellään monissa töissä ja harrastuksissa ulkona hyytävissä oloissa.

Usea työ tyssää ulkona jo pikkupakkasella, sillä esimerkiksi älypuhelimet jämähtävät, jos niitä käyttää pitkiä aikoja pikkupakkasella. Näin kävi muun muassa Tekniikka & Talous -lehden testissä.

Virallisten pakkaslukemien sijaan esimerkiksi kouluissa ja päiväkodeissa ulkona liikkuminen arvioidaan hyytävyyden perusteella. Eteläisessä Suomessa päiväkotien ulkoleikit loppuvat tai ainakin lyhenevät, kun reilun kymmenen asteen pakkasta ryydittää lisäksi viima. Pohjoisessa ollaan hieman sitkeämpiä.

– Miinus 15 astetta pienempien lasten kanssa, vanhemmat lapset voivat käydä ulkona kylmemmälläkin, mutta lyhyemmän aikaa, ei hiihtoja tai luisteluita, Rovaniemen Lapinrinteen päiväkodin johtaja Annukka Aikio-Leskinen kertoo.

Myös Helsingissä alle kouluikäisille lapsille tarjottava puistotätitoiminta on pannassa, kun pakkasta on yli 12 astetta.

Moottoripyörät katoavat liikenteestä usein jo nollakelissä, mutta harjoitusradoilla pärisytellään kylmemmälläkin kelillä. MTV3:n haastattelema enduroharrastaja kertoo omaksi harjoitusrajakseen 15 pakkasastetta.

Jalkapalloa Antti-myrskyssä

Viime perjantain Antti-myrsky hyydytti junaliikenteen ja sulki esimerkiksi suositun Kahvisiskojen torikahvilan Helsingissä Hakaniemen torilla. Myräkkä ei silti estänyt jalkapallojuniorien ulkoharjoituksia lämmitetyillä tekonurmilla. Lähellä lajin pakkasrajoja kuitenkin käytiin.

– Harjoitusten perumiseen vaikuttaa ennen kaikkea hyytävyys, ei varsinainen pakkaslukema, Palloliiton nuorisopäällikkö Marko Viitanen kertoo.

Viitasen mukaan alakouluikäisten harjoitukset perutaan silti noin 10 asteen pakkasella, yläkoulussa peliä jatketaan pari astetta kylmemmällä säällä.

– Kun kengät kastuvat, on liian kylmä, Viitanen jatkaa.

Miinus 20 hiihdon kauheus, avantouinnin kauneus

Pilkkikisoissa pakkasraja on kireä. Esimerkiksi 16. joulukuuta järjestettävät Tornion Kinkkupilkit perutaan vain, jos pakkasta on yli 20 astetta. Etelämpänä Hämeenlinnassa pilkkikisan pakkasraja oli viime helmikuussa 18 astetta.

Myös maastohiihtokisoissa painellaan äärirajoilla. Maailmancupin kilpailujen pakkasrajaa (–20) hätyyteltiin viikonloppuna Kuusamon Rukalla. Itäinen viima meinasi olla liikaa norjalaistykki Petter Northugille, joka kertoi ruotsalaislehti Expressenille, että "hänen pallinsa meinasivat jäätyä".

Avantouinnissa –20 sen sijaan alkaa vasta olla niitä lämpötiloja, joissa altaassa lajin harrastajan mukaan viihtyy.

"Varusmiehille on aina varusteita"

Vielä tätäkin kylmemmässä kelissä on joidenkin paiskittava töitä. Tiet on aurattava, ja järjestystä sekä pysäköintiä valvottava. Metsätöitäkin voidaan vielä tehdä yli 20 asteen pakkasessa, kunhan koneet toimivat.

Lopuksi vielä muistutus tammikuussa varusmiespalveluksensa aloittaville: puolustusvoimissa ei pakkasrajoja tunneta.

– Ajoneuvot voivat liikkua vähän kankeammin, mutta varusmiehille on aina lisää varusteita. Meillä ei toiminta keskeydy pakkasella, yliluutnantti Hannu Laitinen Kaartin Jääkärirykmentistä toteaa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.