Mainos

Puhemiesvaalista syntyi rähinää blogeissa

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistön (kok.) matala kannatus puhemiesvaalissa on puntarissa kansanedustajien blogeissa.

Kokoomuksen riveissä kuohutaan Niinistön puolesta.

- Ainahan mukaan on mahtunut pari pelleä, mutta nyt pelleksi ryhtymisestä oli tehty oikein ryhmäpäätöksiä, kirjoittaa Sampsa Kataja puhemiesvaalista.

- On lapsellisuus tässäkin talossa huipussa. Omien etujensa pieneen kiristykseen pettyneet ja katkeroituneet kansanedustajat osoittavat mieltään puhemiehen vaalissa, Timo Heinonen äimistelee ja korostaa, että kansa on kyselyiden perusteella Niinistön linjoilla säästämisessä.

Jari Larakka jäljittää vaalituloksen hallituksen sisälle.

- Hallituskumppanimme Keskusta oikein loisti protestissaan. Näen nimittäin, että Pekka Ravin ja (Ilkka) Kanervan saamat äänet olivat lähtöisin keskustan perunakuopasta.

Keskustan kansanedustajista vain Kyösti Karjula ja Mirja Vehkaperä kirjoittavat puhemiesvaalista. Vehkaperä ei kerro tulokseen omaa kantaansa. Karjula sanoo äänestäneensä Niinistöä. Äänestystuloksen hän uskoo johtuvan Niinistön toimintatavoista, joista hän kertoo kuulleensa negatiivisia viestejä.

- Presidentti valitaan suoralla kansanvaalilla, mutta eduskunnan puhemiestä ei. Tässä suhteessa Niinistön oma analyysi on hyvin vaarallinen, ellei hän kykene syvällisemmin lukemaan puhemiesvaalin tulosta.

Kallis: Huono merkki hallitustyölle

Ville Niinistön (vihr.) mielestä julkisuudessa on muodostunut liian negatiivinen ja kärjistetty kuva kansanedustajien työmoraalista ja Niinistön roolista kurinpalauttajana.

- Tosiasiassa Sauli Niinistön linja on ollut perusteltu ja sillä on ollut useimmissa kysymyksissä eduskuntaryhmien tuki.

Myös oppositiopuolueiden kansanedustajat kommentoivat vaalitulosta. Bjarne Kallis (kd.) kertoo vaalien jälkeen myllänneistä spekulaatioista. Hän arvioi eri eduskuntaryhmistä kuulemiensa kommenttien perusteella, että "aika suuri osa keskustalaisista ei antanut tukeaan Niinistölle".

- Tämä on huono merkki ajatellen tulevaa hallitusyhteistyötä.

Kristillisdemokraattien ryhmän keskustelussa "mitään protesteja" Niinistöä vastaan ei tullut esille, Kallis kirjoittaa.

Päivi Räsänen (kd.) arvioi valtiopäivien avausistuntoa tunnelmaltaan ahdistavammaksi kuin kertaakaan hänen aikanaan kansaedustajana.

- Henkilökohtaisesti toivon, että Niinistö jatkaisi puhemiehenä, vaikka hän oli saamaansa kannatukseen pettynyt.

Tuomioja: "Imagokampanjointia"

Erkki Tuomiojan (sd.) mukaan Niinistön oma piikittelevä puheenvuoro valinnan jälkeen kertoo jotakin äänestyksen tuloksen syistä.

- Tällainen kiukuttelu on turhaa kansanvaltaan kuulumatonta eduskunnan väheksymistä valtiolaitoksena.

Kansan mandaatilla eduskunnassa ovat kaikki muutkin edustajat Niinistön lisäksi, Tuomioja sanoo.

- On ymmärrettävää, ettei eduskunta halua sellaista puhemiestä, jonka toimintaa ohjaa henkilökohtainen imagokampanjointi.

Pauliina Viitamiehen (sd.) mukaan Niinistö on nyt aiheetta korotettu "entistä suuremmaksi sankariksi".

Mylläkän kommentointi ei rajoitu vain Suomeen.

- Voiko Sauli Niinistö toimia eduskunnan puhemiehenä 89 äänen tuella? Ei voi. Itse olen kansanedustajana äänestänyt Niinistöä puhemieheksi. Nyt ei ole äänioikeutta, jyrähtää perussuomalaisten puheenjohtaja, europarlamentaarikko Timo Soini.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.