Mainos

Puiden lumikuorma lisännyt sähkövikoja

Runsas lumikuorma on lisännyt sähkökatkoksia etenkin maan keskiosissa, vaikka laajoilta ja pitkiltä katkoksilta onkin toistaiseksi vältytty.

Eri puolilla maata tehdään nyt lentotarkastuksia, joiden avulla sähkökatkoksia pyritään estämään. Vikoja on ollut etenkin Keski-Suomessa, Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Etelä-Savossa.

- Lentotarkastus on erittäin tehokas, koska se on nopea. Sillä saadaan äkkiä yleistilanne, ja sitten resursseja voidaan kohdistaa sinne, missä niitä todella tarvitaan. Metsässä liikkuminen on erittäin vaikeata, ja ei siellä kannata tätä porukkaa turhan takia kävelyttää, sanoo käyttöpäällikkö Markku Vänskä Vattenfall Verkko Oy:stä.

Pahimmilla alueilla on kahden viikon aikana esiintynyt jo puolet normaalivuoden sähkövioista. Vänskän mukaan luvassa saattaa olla vielä pitkiä ja laajoja sähkökatkoksia, ellei lunta saada alas puista.

- Se vaatisi nyt kyllä oikein kunnon suojakelin ja ihan reippaan tuulen, että nuo lumikuormat tuolta tippuisivat alas.

Katso Meeri Ylä-Tuuhosen raportti Jyväskylästä (Kymmenen uutiset 19.1.2010)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.