Mainos

Pulkkilan perhekodin työntekijä surmattiin

Perhekodin työntekijä on surmattu Pulkkilassa. Uhri löydetiin eilen iltapäivällä perhekodin korjaamohallilta.
Samoihin aikoihin huomattiin, että kuusi perhekodin asukasta on kadonnut.

Nuoret pakenivat Pulkkilasta perhekodin autolla. Puolen yön jälkeen pohjoiseen päin matkalla olleet nuoret varastivat Vieremällä uuden pakoauton. Tässä vaiheessa yksi joukossa olleista tytöistä erkani muiden joukosta, ja poliisi otti hänet kiinni hiukan myöhemmin. Tyttö jättäytyi joukosta tiettävästi vapaaehtoisesti. Viisi muuta nuorta on yhä pakomatkalla.

Aamuyöstä nuoret nähtävästi vaihtoivat pakoautoa Otanmäessä. Viimeinen havainto heistä on tehty Ylä-Kainuussa kolmen aikoihin aamuyöstä. Nuorten viimeisin pakoauto on punainen Mazda-626, ja sen rekisterinumero on HFL-274. Auton liikkeistä tehdyistä havainnoista voi soittaa poliisin hälytysnumeroon.

Poliisi epäilee, että osa perhekodissa asuneista nuorista on surmatyön takana. Nuoret ovat iältään 16- ja 17-vuotiaita, kolme heistä oli tyttöjä ja kolme poikia. Suurimmalla osalla pakenijoista on poliisin mukaan rikollinen tausta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.