Mainos

Pulliainen: Vihreät menettäneet identiteettinsä

Suomeen saattaa syntyä uusi radikaali vihreä puolue, jos vihreä liitto menettää erityislaatunsa ja muuttuu tavalliseksi puolueeksi, arvioi kansanedustaja Erkki Pulliainen Hufvudstadsbladetissa. Pulliaisen mielestä puheenjohtaja Osmo Soininvaaran aikana vihreät ovat muuttuneet eräänlaisiksi sosialidemokraateiksi, valtionhoitajapuolueeksi joka yrittää vaikuttaa kaikkiin asioihin.

-Meillä ei enää ole pyhää tehtävää, Pulliainen arvioi.

Pulliaisen mielestä vihreät tekivät strategisen virheen, kun eivät jättäneet hallitusta heti sen ydinvoimapäätöksen jälkeen.

-Olisimme voittaneet eduskuntavaaleissa 25-30 eduskuntapaikkaa. Silloin olisimme itsestäänselvä hallituskumppani. Kannattaa kyllä jättää hallitus yhdeksi vuodeksi, jos voi palatessa saada kolme ministerinpaikkaa, Pulliainen sanoo.

Hän ennustaa, että monet vihreiden aktivistit voivat jättää puolueen, jos se alkaa kehittyä samanlaiseksi organisaatioksi kuin muutkin puolueet.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.