Mainos

Punkkivuosi toistaiseksi normaali

Punkkien määrä on tänä vuonna suorastaan poikkeuksellisen tavallinen.

Helsingin yliopiston zoonoosivirologian professorin Olli Vapalahden mukaan puutiaisaivokuume- ja borrelioositartuntoja on kirjattu koko lailla saman verran kuin edellisvuosinakin.

Lopullista tartuntamäärää on vaikea arvioida, sillä tartunnoista saadaan tieto vasta jonkin verran jälkikäteen. Lisäksi syyskuun säät vaikuttavat tartuntojen määrään. Jos sää on lämmin ja poutainen, ihmiset liikkuvat luonnossa enemmän ja vähemmissä vaatteissa.

Puutiaisaivokuume- ja borrelioositartuntojen alueellisista määristä ei vielä ole olemassa täsmällistä tietoa, sillä pelkän hoitopaikan perusteella ei voida päätellä tartuntapaikkaa. Eniten punkkeja esiintyy Ahvenanmaalla, Turun saaristossa, Kemin ja Simon alueilla sekä Etelä-Karjalassa.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.