Mainos

Puolalaiset kalastavat salaa Itämeren lohia

Puolalaisten kalastajien salapyynti verottaa pahoin Itämeren lohikantaa. Tutkijat arvioivat, että Puola ottaa ajosiimoilla vuosittain satojen tonnien lohisaaliin, jota ei ilmoiteta tilastoihin. Salapyynnin takia EU:n asettama saaliskiintiö ylittyy selvästi.

-Puolalaisten ajosiimasaaliit ovat paljon raportoitua suurempia. Alukset ja pyyntipäivät ilmoitetaan aika kohdalleen, mutta saaliin suhde niihin on pöyristyttävä. Siinä on rajusti klappia. Saalis saattaa yhtäkkiä muuttua myös meritaimeneksi, väittää tutkimusjohtaja Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta.

Viime vuonna Puola ilmoitti tilastoihin vajaan 30 tonnin lohisaaliin. Piilotetun saaliin määrästä antavat viitteitä kahden puolalaisen kalatukun nettisivut, joiden mukaan pelkästään niillä on pakkasessa Itämeren lohta paljon enemmän kuin raportoitu vuosisaalis.

Vielä enemmän lohikantaa karsii poikkeuksellisen suuri vaelluspoikasten kuolleisuus.

Kansainvälinen merentutkimusneuvosto valmistelee parhaillaan suosituksia, joissa ilmeisesti esitetään kovia saalisleikkauksia.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.