Mainos

Puolet alkuvuoden kiinteistökaupoista kansainvälisiä

Ulkomaiset sijoittajat ostelevat innokkaasti suomalaisia kiinteistöjä. Tämän vuoden alkupuoliskolla tehdyistä kiinteistökaupoista yli puolet on kansainvälisiä. Kiinteistösijoittajien tulo Suomeen on kuitenkin hidastunut.

- Tänäkin vuonna sijoittajia on tullut lisää, mutta vauhti on hidastunut aikaisemmasta muun talouden hidastumisen takia, sanoo Kiinteistötalouden instituutin markkinatietojen johtava asiantuntija Mikko Soutamo.

Nyt maassamme toimii 70 ulkomaista kiinteistösijoittajaa. Viime vuonna heitä tuli 20 lisää. Viime vuonna ulkomaiset sijoittajat tekivät kaksi kolmasosaa kaikista kiinteistökaupoista.

Sijoittajat ostavat Suomesta etenkin toimitiloja, kauppakeskuksia ja logistiikkakeskuksia.

- Kohteet vaihtelevat paljon. Esimerkiksi vajaa pari vuotta sitten eräs sijoittajaryhmä osti joukon Nesteen huoltoasemakiinteistöjä. Aluksi sijoittajat tulivat Helsingin kiinteistömarkkinoille, nyt kohteiden ostossa on siirrytty myös pienempiin kaupunkeihin, Soutamo sanoo.

Kauppa käy vilkkaammin

Esimerkiksi kauppakeskusten pinta-alasta jo kolmannes on ulkomaalaisomistuksessa. Onko sillä väliä, kuka kiinteistömme omistaa?

- On hyvä, että Suomeen tehdään investointeja. Kun kiinteistömarkkinoilla on enemmän toimijoita, markkinoiden likvidisyys paranee ja kauppoja saadaan enemmän aikaiseksi. Kun ostajia ja myyjiä on enemmän, kohteista kilpaillaan enemmän, Soutamo pohtii.

Ulkomaisten sijoittajien tulo Suomeen on tehnyt kiinteistömarkkinoista toimivammat. Kilpailu on lisännyt kiinteistöjen hintojen läpinäkyvyyttä. Kiinteistöjen arvo on noussut ja tarjonta lisääntynyt.

Soutamo näkee ulkomaalaisomistuksessa vain vähän ongelmia.

- Jotkut ulkomaiset sijoittajat tulevat markkinoille nopeaa arvonnousua odottaen. Silloin he eivät välttämättä kehitä kiinteistöjä pitkällä tähtäimellä. Osa kuitenkin tekee pitkäaikaissijoituksia ja perustaa tytäryhtiön Suomeen, Soutamo sanoo.

Hyvä myynti, parempi vuokratuotto

Myös Suomen Kauppakeskusyhdistys ry:n toiminnanjohtaja Juha Tiuraniemi pitää ulkomaisten sijoittajien tuloa hyvänä asiana.

- Kun keskusten omistus vaihtuu useammin, niitä usein kehitetään aktiivisemmin, koska se takaa paremman voiton keskuksen myynnistä, Tiuraniemi sanoo.

Kiinteistön ostajat haluavat sijoitukselleen tuottoa. Hyvää vuokratuottoa saa yleensä keskuksesta, jossa myyntiä riittää. Jotta myynti pysyy hyvänä, kauppakeskusta pitää yleensä kehittää.

Sijoittajat yrittävät tehdä keskuksista mahdollisimman vetovoimaisia kuluttajille.

- Joskus omistajavaihdos saattaa näkyä niin, että keskukseen tulee uusia ulkomaisia kauppaketjuja tai esimerkiksi käytävätilaa otetaan paremmin käyttöön, Tiuraniemi sanoo.

Usein ulkomainen sijoitusyhtiö antaa esimerkiksi vuokralaiskokoonpanon muutokset paikallisen yrityksen hoidettavaksi.

-Useimmiten omistajan vaihtuminen aiheuttaa jotain muutoksia. Uudella omistajalla on oltava markkinatilanteesta tai keskuksesta erilainen näkemys kuin keskuksen myyjällä, jotta uusi sijoittaja uskoo saavansa kohteesta edellistä omistajaa paremman tuoton, Tiuraniemi sanoo.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.