Mainos

Puolet suomalaisista laskisi autoilun promillerajaa

Suomalaisista noin 46 prosenttia laskisi autoilun promillerajaa, selviää Suomen Autokoululiiton teettämästä kyselystä.   

Suomessa promilleraja on tällä hetkellä 0,5, kun se Ruotsissa ja Virossa on 0,2. Myös Ahvenanmaalla suunnitellaan promillerajan laskua tuohon lukuun.   

Autokoululiiton mukaan promillerajan lasku lisäisi liikenneturvallisuutta merkittävästi ja vähentäisi vakavia loukkaantumisia sekä kuolemaan johtaneita onnettomuuksia.  

Hieman yli viidesosa eli noin 23 prosenttia vastaajista alentaisi promillerajan nollaan ja 22 prosenttia laskisi rajaa jonkin verran. Lähes 48 prosenttia taas pitäisi rajan ennallaan. Vain reilut viisi prosenttia tahtoisi nostaa promillerajaa.  

Tutkimuksen toteutti TNS Gallup. Kyselyyn haastateltiin 1000 ihmistä ja sen virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.