Mainos

Puolueet valmiita korottamaan alkoholiveroa

Puolueet suuntaisivat veronkorotuksen varsinkin väkeviin juomiin. Muutaman viikon takaisessa kyselyssä yli puolet kansalaisista vastusti viinaveron nostoa.

Kaikki puolueet ovat valmiita korottamaan alkoholiveroa ensi vaalikaudella.

Taloussanomien kyselyn mukaan kaikki eduskuntapuolueet ovat yksimielisiä siitä, että alkoholin verotusta tulee kiristää alkoholin aiheuttamien haittojen hillitsemiseksi. Lehti lähetti kyselyn puoluetoimistoille.

Kannatusta saa etenkin veronkorotuksen suuntaaminen väkeviin alkoholijuomiin, joiden verotusta laskettiin reippaasti pari vuotta sitten toteutetussa veroalessa.

Aamulehden pari viikkoa sitten teettämän kyselyn mukaan yli puolet suomalaisista vastustaa alkoholiveron korotusta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.