Mainos

Puolueiden enemmistö: Säilöönotetut pois putkasta

Säilöönotettujen pitäminen putkassa voitaisiin poistaa kokonaan, katsoo eduskuntapuolueiden enemmistö. Asia selviää Amnestyn Suomen osaston vaalikyselystä eduskuntapuolueiden johdolle.

Puolueista kokoomus, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP ovat valmiita luopumaan kokonaan putkien käytöstä säilöönotossa.

Tällä hetkellä suurin osa säilöönotetuista sijoitetaan poliisivankiloihin. Suomessa on yksi 40-paikkainen säilöönottoyksikkö Helsingin Metsälässä.

Keskusta, SDP ja kristillisdemokraatit eivät luopuisi poliisivankiloiden käytöstä, mutta katsovat, ettei nykylain sallimia neljää putkavuorokautta ei enää saa ylittää säilöönotossa. Perussuomalaisten mukaan Suomen ei pidä luopua säilöönotettujen pitämisestä putkassa.

Amnestyn mukaan säilöönoton vaihtoehtoja pitäisi käyttää nykyistä enemmän. Vaihtoehtoja ovat esimerkiksi ilmoittautumisvelvollisuus ja vakuuden asettaminen.

”Jos nykyisen säilöönottokeskuksen kapasiteetti ei silloinkaan riitä, tarvitaan uusia tiloja”, sanoo Amnestyn Suomen osaston oikeudellinen asiantuntija Susanna Mehtonen tiedotteessa.

Kyselyn mukaan suurin osa puolueista on valmis myös kieltämään yksintulleiden alaikäisten säilöönoton. Ajatusta vastustavat vain kokoomus ja perussuomalaiset.

Vihreät taas on ainoa puolue, joka vastustaa sovittelukäytännöstä luopumista lähi- ja parisuhdeväkivallan sekä seksuaalirikosten tapauksessa.

Kuusi kahdeksasta puolueesta olisi valmis korvamerkitsemään valtion budjetista rahoituksen ohjelmalle, jolla pyritään vähentämään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Ajatusta vastustavat kokoomus ja keskusta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.