Mainos

Puolueiden imagotutkimus huolettaa vihreitä

MTV:n uutisten käsiinsä saama puolueiden salainen imagotutkimus kertoo, että yhä useampi äänestäjä epäilee Vihreän liiton tavoitteiden rehellisyyttä.

Puolueiden teettämä salainen imagotutkimus kertoo Vihreän liiton kärsivän uskottavuuden puutteesta. MTV:n uutisten haltuunsa saama tutkimus paljastaa, että entistä useampi suomalainen pitää vihreiden johtajia taitamattomina.

Tutkimuksesta käy ilmi, että Vihreän liiton alamäki on jatkunut viime syksystä. Nyt entistä useampi äänestäjä epäilee puolueen tavoitteiden rehellisyyttä. Vihreiden puheenjohtaja Osmo Soininvaara kommentoi MTV:n uutisille salaista tutkimustulosta.

- Se mikä minua harmitti suuresti oli se, että jotkut epäilivät vihreitten tavoitteiden rehellisyyttä.Pidän sitä jopa loukkaavana.

Puolueet teettävät salaisia imagotutkimuksia syksyisin ja keväisin. Tutkimuksia on tehty jo pitkään, mutta Vihreä liitto ei kuuluu tutkimuksen tilaajiin.

SDP houkuttelevin, kokoomus parantaa asemiaan

Puolueiden teettämässä salaisessa imagotutkimuksessa houkuttelevimmaksi puolueeksi nousee SDP, jota pidetään hieman ylimielisenä, mutta ihmisläheisenä.

Äänestäjät pitävät myös kokoomusta imagoltaan ylimielisenä, mutta puolue on kuitenkin parantanut asemiaan viime syksyn imagotutkimuksesta. Kiitosta kokoomus saa johtajuudesta ja tehokkuudesta.

Myös keskusta on pitänyt pintansa: kun imagotutkimusten tuloksia on verrattu toisiinsa pitkällä aikavälillä, on todettu, että äänestäjillä on myönteisin kuva juuri keskustasta. Vihreiden käyrä on sen sijaan laskenut viime vuosina jyrkästi, ja kokoomus on ohittanut sen imagotutkimuksissa. Myös vihreiden johto myöntää imago-ongelman olemassaolon.

- Meidän imagomme laski viime syksynä aika paljon, eikä se ole siitä kovinkaan paljon noussut. Emme ole päässeet sille tasolle, jolla olimme, kun olimme hallituksessa, toteaa puheenjohtaja Soininvaara.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 21.04.2005)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.