Mainos

Puolustusvoimat: Miehet miesten ja naiset naisten tupiin

Suomessa ei suunnitella eri sukupuolta olevien varusmiesten majoittamista samoihin huoneisiin.

Norjan asevoimissa yhteismajoitusta on kokeiltu, ja siitä on saatu myönteisiä kokemuksia.

Puolustusvoimien koulutuspäällikön, eversti Hannu Hyppösen mukaan nykyinen järjestely on koettu toimivaksi sekä naisten, miesten että koko järjestelmän kannalta.

Suomessa miehet ja naiset majoittuvat eri huoneissa kasarmilla, mutta maastossa erityisjärjestelyjä ei ole. Hyppösen mukaan tuvissa vietetään lopulta aika vähän aikaa ja varusmiesten muotoutuminen yhdeksi joukoksi tapahtuu pääosin palveluksessa.

Norjassa yhteisten tupien havaittiin vähentävän varusmiesten erottautumista toisistaan sukupuolen mukaan.

Varusmiesliitto olisi valmis tuomaan Norjan mallin Suomeen. Puheenjohtaja Ville Blomin mukaan tämän puolesta puhuvat myös naisilta saadut viestit.

– He ovat kokeneet hyvin ongelmallisena ja oikeastaan turhanpäiväisenä, että tehdään tämmöisiä jakolinjoja, Blom kertoo. Naiset eristetään joukosta, johon he kuuluvat muuten paitsi majoitustiloissa.

Norjalaistutkijoiden mukaan yhteismajoituksesta saatuihin hyviin kokemuksiin saattoi vaikuttaa se, että kyseessä oli erikoiskoulutuksen yksikkö, jonne hakeutuneiden miesten ja naisten motivaatio oli valmiiksi korkealla.   

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.