Mainos

Puolustusministeri Niinistö MTV:lle: Kohu-Bukille seuraaja – Suomi tutkii uusien ohjusten hankintaa

Suomi valmistelee uusien korkean kantaman ilmatorjuntaohjusten hankintaa. Ne korvaisivat viime päivinä kohuttujen venäläisten Buk-ohjusten suorituskykyjä.

Ohjushankkeesta kertoo puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.), joka on tämän päivän MTV:n Uutisextran vieraana.

Suomi on poistanut vanhentuneet venäläisvalmisteiset Buk-ohjukset käytöstä, ja ne on korvattu amerikkalais-norjalaisilla NASAMS-ohjuksilla. Uusien ohjusten kantama on kuitenkin vanhoja lyhyempi.

Ilmatorjunta korkealla on siis jäänyt Hornet-hävittäjien tehtäväksi. Mutta nyt Suomi valmistelee uusien maasta ammuttavien kaukotorjuntaohjusten hankintaa.

– Eri puolilla on katsottu, että minkälaisilla valmistajilla näitä on, kaikki eivät vielä ole edes markkinoilla. Esimerkiksi juuri tämä NASAMS Extended Range -ohjustyyppi on parhaillaan ymmärtääkseni koeammunnoissa, kertoi Niinistö.

Myös muita hankintoja

Suomelle haetaan siis korkealle yltävää ilmatorjuntaohjusta, mutta hanke on vasta selvitysvaiheessa.

– Kyllä niitä hankitaan aikanaan, mutta tässä on paljon muitakin tärkeitä hankkeita sitä ennen, esimerkiksi operatiivinen tykistöhanke pitäisi jo ensi vuoden puolella viedä maaliin, toteaa Niinistö.

Niinistön mukaan ohjushankinta ei liity mihinkään ajankohtaisiin tapahtumiin, vaan se on osa puolustusvoimien normaalia materiaalihankintaa.

Materiaalihankintojen ohessa puolustusministeriössä viimeistellään myös puolustuspoliittista selontekoa, jossa Suomen lähialueiden kiristynyt tilanne tulee ministerin mukaan näkymään.

Muun muassa puolustusvoimien sodan ajan vahvuutta ollaan lisäämässä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.