Mainos

Puolustusvoimat ja Sisu ilmiriidassa autojen kunnosta

Puolustusvoimat ja Sisu Defence kinastelevat ajoneuvovalmistajan toimittamien autojen kunnosta. Puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.) pyysi vuorineuvos Jorma Elorannan kiistaan selvitysmieheksi, joka ryhtyy hämmentämään puolustusvoimien ja Sisun kuorma-autohankinnoista syntynyttä hernerokkaa.

Kiista tuli julkisuuteen alkuviikosta, kun Puolustusvoimat kertoi harkitsevansa yhteistyön lopettamista Sisun kanssa. Sisu lähti hyökkäykseen ja piti tänään tiedotustilaisuuden, jossa se iski rajusti Puolustusvoimien kimppuun.

Sisun mukaan armeijan tapaa pitää huolta ajoneuvoistaan kuvaa se, että Puolustusvoimien rekisterissä olevat ajoneuvot ovat seisseet Sisun tehtaalla Karjaalla joulukuusta lähtien. Pakkasessa pitkään seisovien ajoneuvojen akut voivat ilman huoltoa syväpurkautua tai jopa jäätyä, mutta Puolustusvoimat ei ole tehnyt asialle mitään.

Vastakkaisia näkemyksiä

Maavoimien materiaalilaitoksen kaupallinen johtaja Lars-Christian Schauman on sitä mieltä, etteivät Karjaalla seisovat 15 ajoneuvoa ole vielä siirtyneet puolustusvoimille.

– Niiden luovutustilaisuuden piti olla 16. joulukuuta, mutta ne olivat silloin vielä tuotantolinjalla eivätkä valmiita. Sen jälkeen luovutusta on yritetty useaan otteeseen, viimeksi viime viikolla, mutta niissä on ollut puutteita, jotka ovat estäneet vastaanoton, Schauman sanoo.

Kiistat koskevat vuonna 2009 solmittua sopimusta kuudenkymmenen Sisu-maastoajoneuvon ja vuonna 2008 solmittua sopimusta 234:n kevyen Sisu-ajoneuvon toimittamisesta. Schaumanin mukaan avoinna on useita puolustusvoimien tekemiä reklamaatioita. Sisu taas väittää tiedotteessaan, että kahden viime vuoden aikana se on saanut kaksi reklamaatiota ja vastannut niihin.

Sisu syyttää Puolustusvoimia siitä, että se olisi vuotanut Sisulta tehtyjä hankintoja koskevan muistionsa julkisuuteen ja aiheuttanut yhtiölle vahinkoa.

– Se on julkinen asiakirja. Emme ole toimittaneet sitä julkisuuteen, mutta pyydettäessä olemme sen antaneet, Schauman sanoo.

(MTV3 - STT)

Katso Saara Rantasen juttu:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.